lauantaina, syyskuuta 2

Epätasapaino

Taas yhdet tuparit takana. Tällä kertaa vähän sivistyneempää juopottelua. Bileet toisaalta pistettiin pakettiin melko aikaisessa vaiheessa, eikä kukaan kuitenkaan jaksanut sitten baareilemaankaan lähteä, joten eipä ollut enää mitään juomistakaan. Ehkä ihan hyvä niin, lompakko kiittää.

Puheeksi tuli taas se, miten paljon mukavampaa ihan tuollainen kotijuhlinta tutulla porukalla on baareissa roikkumiseen verrattuna. Onhan se, tuskin kovinkaan moni on eri mieltä. Mutta kun porukka jakautuu turhan usein siten, että lähes puolet on pariskuntia ja lähes puolet poikamiehiä (toisinaan ei yhden ainutta vapaata tyttöä), tulee sille sinkkumiesporukalle äkkiä ikävä muutakin kuin äijäkännäämistä. Kavereita voi nähdä koska vaan, mutta viikonloput valitettavasti ovat sitä ainoaa aikaa, jolloin voisi kuvitella tapaavansa muitakin ihmisiä.