Bloggaan, siis olen

Jossain toisaalla kirjoitettiin bloggaajien narsismista. Mikseipä tämä sitäkin voi joskus olla, jos oikein karkeasti haluaa asioita katsoa. Piti kuitenkin oikein miettiä, miksi minä oikein blogia kirjoitan. Aloittaessani päällimmäisenä ajatuksena kai oli, että tämä on ihan puhdas päiväkirja, eikä mitään kummempaa ideaa tai teemaa edes ole. Kirjoitan, mitä milloinkin on mielessä, oli se sitten omaa elämää tai muun maailman kommentointia. Aika pitkälle olen tuota linjaa noudattanutkin.

Toisaalta aina vähän kutkuttaa ajatus, että nämä pienet mietteet voivat ehkä saada aikaan pienessä lukijakunnassani jonkinlaisia reaktioita ja nostattaa mieleen jotain pureskeltavaa. Minulla ei ole kuitenkaan tarvetta paatostaa isommilla foorumeilla. Niin älykästä sanottavaa ei löydy. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä blogi on lopulta vaan yksi keino tuoda esille, että tällainenkin ihminen on olemassa, on sillä sitten sinulle merkitystä tai ei.

Vaikka itsesääliä ja ruikuttamista tulee toisinaan naputeltua liiankin kanssa, ei se todellakaan tarkoita sitä, että kerjäisin täällä muiden myötätuntoa. Mitä tahansa saa kommentoida, ja kommentit luen mieluusti, mutta en odota "et ole yksin" tai "kyllä se siitä" -tyylistä rutiininomaista olalletaputtelua. Elämä on.