keskiviikkona, toukokuuta 18

Eläviä kuvia

Jaksoin raahata itseni vaihteeksi elokuvateatteriin. Leffana oli Ridley Scottin ohjaama Kingdom of Heaven, jolta odotin aika paljon. Ohjaajan aikaisempiin mestariteoksiin lukeutuvat mm. Alien, Blade Runner ja Gladiator.

Tarina lähti aika hitaasti ja eleettömästi liikkeelle ja jatkui perusviihdyttävänä loppuun asti. Harmittavasti mitään todellista huippukohtaa ei koskaan tullut, vaikka elokuva kestikin kaksi ja puoli tuntia. Kokonaisuutena ihan katsottava, mutta jos verrataan tunnelmaa ja leffan nostattamia fiiliksiä vaikka Gladiatorin vastaaviin, Kingdom of Heaven jää pahasti tappiolle.

Tyttömagneetti Bloomkaan ei välillä oikein tuntunut oikealta hepulta rooliinsa. Tuollaiselta isoa armeijaa komentavalta Suurelta mieheltä pitäisi löytyä sitä kovuutta ja oikeanlaista karismaa. Orlandossa vaan ei ollut ihan tarpeeksi munaa. Prinsessa Sibyllan roolia esittänyt naikkonen oli harvinaisen viehkeä.

Kävellessäni pois teatterista törmäsin valtaisaan laumaan ihmeellisiin kaapuihin sonnustautuneita friikkejä. Luulin jo joutuneeni keskelle verenhimoisten larppaajien kevätkokousta, mutta muistin sitten, että kolmannen Star Warsin ensi-ilta oli nähtävästi käsillä.