Itsetuntopohdiskelua, osa Z
Jatketaan nyt sitten kommenttiosastodialogilla, kun ei muutakaan keksi.
Itsetunto ei ole suoraan tahdosta riippuvainen suure, niin kuin esimerkiksi fyysinen lihaskunto. Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut nollaitsetuntoa, lienee vaikeampi ymmärtää sitä. Toiset vaan ovat sellaisessa asemassa ja tilanteessa, että esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen käy kuin itsestään siinä sivussa, eikä sen saavuttamiseksi tarvitse edes ponnistella. Itsetunnon rakentuminen vaatii onnistumisia, tarkemmin ottaen aitoja onnistumisia oikeassa aihepiirissä. Onnistumisia taas on vaikea pakottaa tapahtumaan pelkästään yrittämällä paljon, sillä epäonnistumiset iskevät nollaitsetuntoon ihan eri tavalla kuin hyvään itsetuntoon, joka ehkä kestää isommatkin kolhut. Toki niitä onnistumisen tunteita tulee meikäläisellekin aina joskus, ja niiden vaikutus itsetuntoon on välitön.
Peruskiltteydestä tulee nössöyttä vain, jos ja kun sen vertailukohtana ja samalla toisena ääripäänä on yliampuva urpomachoilu.
Itsetunto ei ole suoraan tahdosta riippuvainen suure, niin kuin esimerkiksi fyysinen lihaskunto. Ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut nollaitsetuntoa, lienee vaikeampi ymmärtää sitä. Toiset vaan ovat sellaisessa asemassa ja tilanteessa, että esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen käy kuin itsestään siinä sivussa, eikä sen saavuttamiseksi tarvitse edes ponnistella. Itsetunnon rakentuminen vaatii onnistumisia, tarkemmin ottaen aitoja onnistumisia oikeassa aihepiirissä. Onnistumisia taas on vaikea pakottaa tapahtumaan pelkästään yrittämällä paljon, sillä epäonnistumiset iskevät nollaitsetuntoon ihan eri tavalla kuin hyvään itsetuntoon, joka ehkä kestää isommatkin kolhut. Toki niitä onnistumisen tunteita tulee meikäläisellekin aina joskus, ja niiden vaikutus itsetuntoon on välitön.
Peruskiltteydestä tulee nössöyttä vain, jos ja kun sen vertailukohtana ja samalla toisena ääripäänä on yliampuva urpomachoilu.
4 Comments:
Tiedän niin perusteellisen hyvin, mitä huono itsetunto on. :(
Takkuilen sen kanssa vieläkin, vaikka olen onnistunut häivyttämään sitä taka-alalle. Siellä se vielä siltikin on. En usko, että se koskaan kokonaan häviääkään. Sitä voi kuitenkin yrittää päättää ajatella itsestään positiivisemmin. Olla mielessään osoittelematta kaikkia esim. sosiaalisissa kyvyissään huomaamiaan puutteita. Kun katselee itsestään ympärilleen, huomaa, että on niitä itsetunto-ongelmia muillakin. Välillä tulee notkahduksia, mutta olen määrätietoisesti yrittänyt hiljalleen päästää itseni helpommalla.
Olet sitä paitsi saanut täällä niin paljon positiivista palautetta, että et voi ihan surkea tyyppi olla. ;-)
Taas vaihteeksi sun kirjoitus osu ja uppos aika pahasti. Olen työssä, jossa pitäisi konsultoida ja viimeksi kehityskeskusteluissa tuli kommenttia, että en olisi eka joka lähetetään asiakkaalle kokouksiin, koska en ole oikein varsinainen seuramies.
Ja tuon kun sitten siirtää meikäläisen henkilökohtaiseen elämään niin ei kyllä tarvistse paljoo ihmetellä miksei naisia ovella näy.
Itsetuntoa voi yrittää rakentaa. Parempi yrittää ainakin kuin olla vaan ja möllöttää. ;-)
Ok, jatkan sitten minäkin.
Elämä on vaikeaa ja kovaa ja ja ja. Aina löytyy hyviä perusteita sille miksi en osaa, pysty tai kykene. Ja kuinka te ette vaan ymmärrä mua... Mutta jos
on vuositolkulla, ehkä koko elämänsä, kärsinyt samoista ongelmista, heikosta itsetunnosta etc. ja kehä vaan jatkaa kiertämistä niin että väliin kouluampujienkin tuntemuksetkin alkavat tuntumaan tutuilta, niin kantsisko asialle vaikka tehdä jotain?
Itsetuntoa ja -varmuutta pystyy rakentamaan ja kehittämään (ihan tieteeseen perustuu, jotta insinöörikin voi asian halutessaan uskoa). Olet varmaan kuitenkin itsellesi todistanut, riittävän monta kertaa, että yksin et siihen pysty. Josko vaikka sitten sitä seuraavaa askelta? Eihän sen lihaskunnon kasvattaminenkaan kaikilta omin nokin onnistu, vaikka kuinka ajattelee tekevänsä kaikkensa.
Jos vielä rautalankaa. Jos sinulla olisi syntymästä saakka ollut ongelmia oikean käden motoriikassa. Istuisitko nyt kotona miettimässä ja analysoimassa, kuinka elämmäsi on tästä syytä mustaa ja muuta et voi. "Maailma vaan vittuilee mulle". Vai olisitko ehkä yrittänyt suunnasta jos toisestakin hakea vinksua, kuinka kättä kuntouttaa. Kuinka selvitä arjesta käsipuolena helpoiten ja kuinka kehittää vasenta raajaa, niin että se korvaisi osan oikean puutteista? Näin siis alakoulutasolla väännettynä esimerkkinä. Kyllä niissä suureissa on paljonkin rinnastettavaa, ellei haluta vaalia Descartesin perintöä ;) Eikö me muuten oltais kaikki timmikroppaisia atleetteja? Mutta sinunkin polullesi vaan kehtaa löntystellä sotanorsuja.
Mutta voin toki siirtyä tsemppiviestittelijäksi. "Mene ihmisten joukkoon, hanki uusi harrastus ja aurinkoa päivääsi". Kuten sanoin menee se elämä niinkin, sinua ei vaan kukaan muu tuomiste siihen.
Lähetä kommentti
<< Home