Yritys ja odotus

Eivät asiat yleensä miksikään muutu, vaikka niitä miten kauan pyörittelee päässään. Asiat, joihin ei oikeasti voi itse juuri vaikuttaa. Mitä nopeammin tyhjentää ne pois mielestä, sitä nopeammin pääsee eroon vähän väliä muodostuvista haavekuvitelmista ja siitä toiveikkuudesta, joka puskee väkisin pintaan aina kännykän piipatessa (...ja kuolee kun soittajana tai lähettäjänä onkin kotiväki).

Ahkerasti muita ihmisiä tapailevan olisi varmasti vaikea ymmärtää näitä tuntemuksia. En ole julkisesti mikään ruikuttaja, tämä blogi on avautumiskanavani. Mitä nyt joskus kännissä baarin nurkassa saattaa ilme olla alakuloinen, kun viimeiset hitaat pyörähtävät käyntiin. Jokainen epäonnistunut ihmissuhdeyritelmä vaan tuntuu menetetyltä tilaisuudelta ja tarkoittaa yleensä sitä, että seuraavaa saan taas odotella pitkään. Minulla ei siis näyttäisi olevan ollenkaan varaa valikoida, koska ehdokkaita on harvassa. En kuitenkaan väkisin pakota itseäni pitämään kenestäkään. Olen torjunut ihmisiä. Se on reilua sekä heitä, että minua itseäni kohtaan.

Olen pohjimmiltani aika tunteellinen ihminen. En ole jääkaappi, jolta ei saa vastakaikua. Ei minulta puutu tunneälyä. Kun vaan saisi joskus aikaan jotain, mikä kestäisi edes hetken aikaa. Pidempiaikaiset sitoutumiset ovatkin sitten jo täysin tuntematonta aluetta.