Ruma ankanpoikanen

Ei auta, vaikka miten yrittäisi valmistautua. Yhtä kipeältä tuntuu kuitenkin. Tyttö sanoi, ettei sitä kiinnosta, hienosti ja kohteliaasti kyllä. Tyttö oli mukavin ihminen pitkään aikaan. Kai liian hyvä minulle. Nähtävästi minun ei pitäisi koskaan odottaa yhtään mitään. Ei pitäisi antaa pienimpienkään toivonkipinöiden kyteä. Homma kaatuu viimeistään johonkin sellaiseen asiaan, johon en voi oikeasti mitenkään vaikuttaa. Kaikki päättyy siihen, että minuun sattuu.

Välillä tuntuu, että kanssani vain leikitään. Ensin tarjotaan vähän köyttä, mutta vedetäänkin sitten samantien matto alta. Ehkä kokemani epäonnistumiset ovat joillekin arkipäivää, mutta minä otan ne kuitenkin raskaasti. Hyvät hetket ovat kovin harvinaisia. Jos ei hyvistä ja lupaavista hetkistä voi innostua, niin mistä sitten? Eivätkö juuri hyvät ja onnelliset hetket ole niitä, joita elämältä odottaa? Mitä on elämä ilman niitä?

Juon pään täyteen. Se on ainakin yksi keino turruttaa kaikki tunteet. Jos ei hyvää, niin ei pahaakaan. Katsotaan, loppuvatko ensin surulliset biisit vai poskiani pitkin virtaavat kyyneleet. En edes muista, koska viimeksi olisi tuntunut näin pahalta.

"En elämältä silloin paljon muuta pyytänyt, kuin että saisin sinut aina pitää omanain.."