Yhden miehen sota

Niin vain piti tämäkin päivä nähdä. 18-vuotias suomalainen abipoika oli padonnut tarpeeksi vihaa sisälleen ja halusi päättää päivänsä näyttävästi. Kovin sekaisia ajatuksia mahtoi liikkua pojan päässä, kun hän toteutti yhteiskuntaa ja ihmisrotua vastaan kohdistetun massamurhansa juuri Jokelan koulussa. Kukaties ylevien aatepuheiden taustalla oli kuitenkin henkilökohtaista kaunaa kanssakoululaisia kohtaan. Oman puumerkkinsä historiankirjoihin hän näin sai, valitettavasti. Oman varttituntinsa parrasvaloissa.

Odotettavissa lähiviikkoina mm. median, väkivaltaviihteen, tietokonepelien, musiikin, asevalvonnan, mielenterveyshoidon ja internetin kritisointia. Toistaiseksi on jo ehditty syyllistää ampujan ex-tyttöystävä ja koulun rehtori, joka ei epämääräisten tietojen mukaan ottanut tosiaan varoituksia ampujan mielentilasta. Peräänkuulutetaan lisää kieltoja ja mahdotonta valvontaa. Tyhjänpäiväistä spekulointia, mutta mitä jos Columbinea ja Virginia Techiä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Olisiko Pekka-Eric Auvinen ottanut esimerkkinsä jostain muualta?

Miksi? Koska ihminen tähän kykenee. Olisiko tapahtunut sitten voitu jotenkin estää? Pelottava tosiasia taitaa olla, että ei. Asiaan vaikuttaneita muuttujia on yksinkertaisesti liikaa. Suomessa on varmasti valtaisa määrä vastaavanlaisia nuoria, jotka ovat väsyneet pahaan oloonsa ja vihaavat maailmaa. Helvetti, meikäläinenkin tilittää täällä jatkuvasti, miten tyhmiä ihmiset ovat ja miten epäreilussa, kieroutuneessa maailmassa elämme. Miten ennustetaan, kellä napsahtaa?

Askel masentuneisuudesta tappajan saappaisiin on valtaisa, mutta harvoille yksilöille nähtävästi silti liian pieni. Suurin kysymys lienee, mikä kumma saa jonkun heittämään pois pienimmätkin moraalin ja inhimillisyyden rippeet ja oikeuttamaan itselleen tuomarin ja teloittajan roolin sen sijaan että viiltäisi ainoastaan omat ranteensa?