keskiviikkona, syyskuuta 19

Vilkaisu taakse

Lueskelin huvikseni omia kirjoituksiani tuolta alkupäästä. Ei kaduta yhtään, että aloitin tämän blogin, sen verran hassuja juttuja parin vuoden aikana on kertynyt. Voisinpa melkein väittää, että on mahdollista jopa oppia itsestään jotain, kun tarkastelee, miten aivoitukset ovat muuttuneet vuosien varrella. Panin kuitenkin merkille, että juttujen keskimääräinen pituus on lyhentynyt selvästi. En tiedä johtuuko se pelkästään sisällönpuutteesta, vai onko tästä tullut liian rutiininomaista.

Myös yksi tärkeä pikkuseikka pisti silmään. Nimimerkkini ei kuvaa minua lainkaan. Minusta ei saa otusta tekemälläkään. Päätinkin laittaa aliaksen välittömästi vaihtoon, en vain ole vielä keksinyt uutta. Ehdotuksia otetaan vastaan.