sunnuntaina, syyskuuta 16

Suhteellistako

Phuketissa rysähti alas lentokone. Kuolleita oli noin 90. Suomen medioissa tärkein huolenaihe on perinteisesti, oliko onnettomuuskoneessa suomalaisia. Ruotsalaisia oli, mutta ne penteleet taisivat selvitä.

Keväällä kadonneen Madeleine-pikkutytön sieppausjuttukin on kääntynyt ihan päälaelleen. Nyt moni asia viittaakin siihen, että tyttö on saattanut kuolla vahingossa vanhempiensa toimesta. Jos tämä kuukausien maailmanlaajuinen mediajulkisuus on todellakin ollut laskelmoitua vedätystä, niin melko jäätävää on. Toivottavasti asiaan saadaan totuudenmukainen loppuratkaisu.

Jos yhden länsimaalaisen lapsen kohtalo saa tuolla tavoin puoli maailmaa takajaloilleen, niin tokihan reilusti enemmän apua löytyy Darfurin suuntaan? Eihän siellä ole muutaman viime vuoden aikana kuollut kuin neljännesmiljoona ja kotinsa jättänyt noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Hassu on tämä maailma.