keskiviikkona, syyskuuta 5

Ain laulain

Selailin uutista, jossa pohdittiin kuntien palkankorotushässäkkää. 10% korotus lähivuosien aikana vaatisi kunnilta melkoisia rahasummia. Ainakaan meikäläistä ei innostaisi hirveästi nouseva kunnallisveroprosentti. Samaisessa jutussa mainittiin, että kunta-alan keskipalkka on noin 2500e. Vainko yksin minun mielestäni tuo on vähintäänkin kohtuullinen liksa?

Ärsyttää suunnattomasti se loputon ölinä hoitajien palkoista. Kitistään pienestä peruspalkasta, vaikka kaikki hyvin tietävät lisien korottavan kokonaistienestit tuonne keskipalkan tienoille. Perus- tai lähihoitajat taitavat ansaita vähän heikommin. Jokainen tietää kuitenkin opiskellessaan, mihin on ryhtymässä.

Kaikkihan sitä rahaa haluavat lisää. Ja paljon, kun pikkukorotukset eivät verokarhun jälkeen tunnu missään. Sitten on niitä, jotka saavat ihan liikaa taitoihin ja uhrauksiin suhteutettuna. Korkeakouluttautumistakaan ei mitenkään ylettömästi palkita, jos vaikka ulkomailta hakee vertailukohtia. Tietyillä duunarialoilla pääsee ihan samoille palkoille. Rankka maa tämä Suomi työtätekeville.