lauantaina, syyskuuta 1

Liikaa eriarvoisuutta

Kapitalismi nykymaailmassa on varmasti ihan hyvä juttu, mutta niin kuin missä tahansa järjestelmässä, on siinäkin ärsyttäviä epäkohtia. Vapaa markkinatalous tuppaa jakamaan rahavarantoja vähän epätasaisesti. Onnekkaat siellä ketjun huipulla keräilevät taskuihinsa huikeita summia. Ei siinä sinänsä ole mitään väärää, että ihmisiä palkitaan onnistuneesta elämäntyöstä, mutta joku raja saisi yksittäisellä omaisuudella olla. Nythän on periaatteessa niin, että kun joku kerran kerää tarpeeksi ison säkin rahaa, voivat kaikki kyseisen tyypin jälkeläiset siitä eteenpäin elellä herroiksi. Toiminee loputtomiin, jos omaisuutta osataan käsitellä edes jotenkin järkevästi.

Joillekin työnnetään kultalusikka kurkkuun jo synnytyslaitoksella. Osalla taas ei ole mahdollisuutta edes kunnolliseen koulutukseen, jos vanhemmilla tai suvulla ei ole varaa (tämän suhteen Suomeen syntymistä voi pitää lottovoittona). Eipä voi juuri epäoikeudenmukaisemmaksi mennä.

Harmi että tämäkin on vain pieni murunen epäkohtien autiomaassa.