Kaikki ja ei mitään

Kävin viimein katsomassa Inland Empiren. Se on David Lynchin viimeisin tuotos, jonka herra sekä käsikirjoitti että ohjasi. Tosin kovasti väitetään, että käsikirjoitusta ei ollut edes olemassa, kun leffaa alettiin kuvata. Oli miten oli, lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Lynchistä joko pitää tai ei. Mulholland Drive lienee tunnetuin esimerkki tämän genren leffoista, joita ei periaatteessa voi ymmärtää oikein eikä väärin (tästäkin on kiistelty paljon). Inland Empire vaikutti aluksi hyvin samalla tavalla etenevältä, mutta runsaan tunnin jälkeen alkoi tuntua siltä kuin miljoonan palan palapeli olisi oksennettu tehosekoittimeen. Liian paljon, liian pitkään ja liian sekaisin. Oli vaikea löytää minkäänlaista koherenssia eri palasten välillä. Kerronta ei ollut vain epälineaarista, se oli suorastaan kaoottista.

Silti leffassa oli paljon hyviä näyttelijäsuorituksia ja mieletöntä dialogia. Yksittäisiä kohtauksia, jotka olivat kerrassaan mainioita. Oikeastaan en edes kokenut katsovani mitään elokuvaa, vaan satunnaisia pätkiä taidetta (tai tekotaiteellista paskaa).