Valvomista

Selailin ajankulukseni muutamia uusia blogeja. Selkeä virhe. Kun olin päässyt vauhtiin, halusin suunnilleen ahmia jokaisen ihmisen elämää itseeni. Kaikki mulle tänne heti. Kai se on myönnettävä, että blogien lukeminen on minulle muutakin kuin pelkkää tirkistelyä. Ehkä yritän paikata omasta elämästäni puuttuvaa sisältöä uppoutumalla toisten arkipäivään. Kerään palasia sieltä sun täältä. Kaikkea sellaista, jota minäkin haluaisin kokea.

Minulle on aina ollut helppo samaistua toisten ihmisten rooleihin ja ongelmiin. Siksi pidänkin paljon valkokankaan draamasta, varsinkin synkemmästä sellaisesta. Ongelmat, suru ja epätoivo ovat voimakkaita asioita, jotka nostattavat voimakkaita tunteita. Iloisempien asioiden kuvaaminen menee liian helposti ylihilpeäksi hömpäksi tai ällömakeaksi siirapiksi. Olen melankolinen ihminen.

Pidän taitojani kirjoittajana aivan liian suuressa arvossa. Teknisesti ehkä olen kohtuullinen, mutta tekstini on liian jäykkää ja pinnallista. Moni kirjoittaja, joka ei takerru liikaa kieliopin pikkuseikkoihin, tuottaa niin paljon spontaanimpaa ja syvällisempää tekstiä kuin minä voisin koskaan edes toivoa kirjoittavani. Toisaalta oikeista asioista on helpompi kirjoittaa. Minä olen mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.