Vaihtoehtoja

Itseensä pettyminen on aina pahinta. Muun maailman merkittävällä tavalla vääristä tai muuten vaan järjettömistä tapahtumista ei koskaan seuraa sellaista "voi luoja, voisinpa kadota maan alle pakoon omaa kykenemättömyyttäni" -olotilaa. Maailman tapahtumiin ei noin vain voi vaikuttaa, ne on pakko hyväksyä. Mutta sitten kun huomaa, että mokaa itse toistuvasti sellaisissa asioissa, jotka voisivat hyvinkin parantaa omaa elämänlaatua, tekisi mieli hakata päätään seinään. Kukaan muu ei sitä onnea minulle tuo oven eteen, itse sitä täytyisi jollain tavalla kyhätä kasaan. Pallo on minulla, mutta miksei se pysy hallussa?

Jossain toisaalla on heitelty ilmaan sellaisia ajatuksia, että jos jonkin päämäärän saavuttaminen tuntuu tosiaan mahdottomalta, eikö kannattaisi vain hyväksyä tappionsa ja kääntää huomio muualle. Voisihan se tietenkin lopettaa jatkuvasti toistuvan yritysten ja katkerien epäonnistumisten sarjan ja siten vakaannuttaa mielenterveydellistä tilaa, mutta onko elämässä sitten enää mitään mieltä, jos luopuu unelmiensa tavoittelusta...