Päivä kerrallaan
Taas löydän itseni kirjoittamasta tänne. Ei ole nyt oikein muutakaan. Bilefiiliksen hakemista on turha edes ajatella. Antaa muiden juhlia, en halua olla tunnelmanlatistaja.
Minua varoitettiin, mutta halusin silti kokeilla itse. Tiesin kyllä hyvin, että hajoan kuitenkin taas joksikin aikaa palasiksi. En vaan voi muuta kuin yrittää, oli lopputulos miten surkea hyvänsä. Ehkä yritän liikaakin. Ehkä teen itsestäni säälittävän pellen.
Sääliä vihaan yli kaiken. Säälin voi lukea suoraan ihmisten kasvoilta, nähdä silmistä. Yhtä lailla näkee ivan ja huvittuneisuuden. Epäröin katsoa ihmisiä suoraan silmiin, sillä en halua nähdä mitään näistä mainituista. En halua, että he näkevät, miten arka ja haavoittuvainen olen.
Tunnen syvää katkeruutta tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Ihmisiä, jotka voivat surutta kokeilla ja leikitellä toistensa kanssa, yhden illan kontakteissa tai pidempään, pitää hauskaa ilman että heidän tarvitsee huomata joskus olevansa ihan yksin. Ihmisiä, joille löytyy aina joku ottaja.
Kerta kerran jälkeen ymmärrän yhä paremmin sen, ettei mikään maallinen materia voi ikinä korvata niitä tunnetiloja, joita toisen ihmisen läheisyys saa minussa aikaan.
Minua varoitettiin, mutta halusin silti kokeilla itse. Tiesin kyllä hyvin, että hajoan kuitenkin taas joksikin aikaa palasiksi. En vaan voi muuta kuin yrittää, oli lopputulos miten surkea hyvänsä. Ehkä yritän liikaakin. Ehkä teen itsestäni säälittävän pellen.
Sääliä vihaan yli kaiken. Säälin voi lukea suoraan ihmisten kasvoilta, nähdä silmistä. Yhtä lailla näkee ivan ja huvittuneisuuden. Epäröin katsoa ihmisiä suoraan silmiin, sillä en halua nähdä mitään näistä mainituista. En halua, että he näkevät, miten arka ja haavoittuvainen olen.
Tunnen syvää katkeruutta tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Ihmisiä, jotka voivat surutta kokeilla ja leikitellä toistensa kanssa, yhden illan kontakteissa tai pidempään, pitää hauskaa ilman että heidän tarvitsee huomata joskus olevansa ihan yksin. Ihmisiä, joille löytyy aina joku ottaja.
Kerta kerran jälkeen ymmärrän yhä paremmin sen, ettei mikään maallinen materia voi ikinä korvata niitä tunnetiloja, joita toisen ihmisen läheisyys saa minussa aikaan.
1 Comments:
Muutama lohduttava sana piti kirjoittaa, mutta en oikein tiedä, osaanko sittenkään lohduttaa mitenkään. Itsestäni on tuntunut monesti samalta, etten tiedä, jaksanko edes enää yrittää kun lopulta kuitenkin aina sattuu. Ehkä se tieto voi kuitenkin lohduttaa edes vähäsen, että joku tuntee samanlaisia tuntoja. Silloinhan on pakko olla toivoa!
Varmasti jonakin päivänä sinäkin löydät vielä sen oikean tytön, joka saa sinusta esiin juuri tämän herkän pojan, jollaiselta blogissasi vaikutat, eikä voi olla ihastumatta. Toivon ja uskon niin :)
Lähetä kommentti
<< Home