Kuumankostea tilanneraportti

Älkääs jännittäkö. Täällä ollaan, joskin lämpöhalvauksen partaalla. Mun sitkeästä huonekasvistanikin on tullut kaikkea muuta kuin ikivihreä. Raukka. Vaan en helvetti valita. Kuihtukoon vaikka joka ainut vesitippa ruipelosta ruumiistani. Kesä, lämmin ja aurinko on aina plussaa.

Niin paljon olisi kerrottavaa. Niin paljon tekisi mieleni tähän sanailla. Vaan vielä ei ole juuri mahdollisuuksia päivittäiseen kirjoitteluun, joten tyydyn tekemään tämän yhden ainoan tilannekatsauksen. Teitä kuitenkin kiinnostaa. Mullahan siis on valtaisa fanaattinen lukijajoukko, joka on tärissyt jo reilun kuukauden vieroitusoireiden armottomassa otteessa. Vaan uuteen tulemiseen ei mene enää kauan. Kärsivällisyyttä.

Toisaalta voisinhan jakaa ajatuksia aivan jonkun muun kanssa. Jos vain olisi joku, joka jaksaisi kuunnella. Oikeastaan toivoin salaa jo löytäneenikin sellaisen. Vähän kuitenkin vaikuttaa siltä, että ilo oli kovin lyhytaikainen. Jokin mättää. Todennäköisesti minä, kuten yleensä, vaikka turhan optimistisin kuvitelmin koko juttu matelikin liikkeelle. Vaan mitäpä tässä, pienikin pisara onnea painaa paljon meikäläisen rutikuivassa saavissa. Tuntuu hyvältä, kun lähellä on joku. Oli se sitten aitoa tai jotain aivan muuta.

Hassua. Näyttäis siltä, että mulla on suunnilleen kerran vuodessa jokin tällainen pieni hassu yritelmä kohti syvällisempää sosiaalista yhteyttä. Aina vaan käy niin, että ne todellakin loppuvat aivan liian lyhyeen. Osaan tavallaan jo odottaa sitä vaihetta, jolloin homma pysähtyy kuin seinään.

Kaikenkaikkiaan aika neutraali fiilis. Ihan hitusen vain alakuloinen. Elämä on.