Rytmitaju

Viiniä ja erinomaista konemusiikkia. Näiden seurauksena suonissa sopiva annos endorfiinia. Kummastelen tässä itsekseni, mikä oikein saa ihmisen pitämään musiikista. Ja mitä oikeastaan on musiikki? Karkeasti määriteltynä voitaisiin puhua sarjasta tietyllä temmolla säännöllisesti toistuvia äänten yhdistelmiä vaihtelevalla määrällä variaatiota ja progressiota (no olipas se hieno).

Säännöllisyyttä on aina, vaikkei kyseessä olisikaan mikään tasabiittiin perustuva musiikkikappale. Täysin satunnaisesta kakofoniasta tuskin kukaan voi väittää pitävänsä. Tietyt soinnut, äänet tai sointu/ääniyhdistelmät kuulostavat huomattavasti paremmilta kuin toiset. Yksittäisen biisin koukkuna voi toimia täydellisen äänimaailman lisäksi vaikkapa melodia tai hyvä progressio. Mutta mikä ihme aivoissa reagoi näihin juttuihin ja päättää, onko tuloksena hyvänolontunne vai irvistys? Miksi ruumiinosia pitää nytkytellä musiikin tahdissa?

Jos musiikki jaetaan tarpeeksi pieniin paloihin, voidaanko rakentaa jonkinlainen matemaattinen kaava sille, miten hyvää musiikkia luodaan? Yhdistämällä sopivasti eri palasia saataisiin aikaan se täydellinen kappale, joka toisi kuuntelijalle lähes orgastisen tunteen. Musiikkibisnes lakkaisi olemasta. Kukaan ei voisi enää väitellä eri musiikkilajien paremmuudesta.