Vastaa ja voita!

Palkintona vihta ja margariinia.

Älä juo mun järvestä

Rakastan kaikenlaisia tuomiopäivän dokumentteja. Ne ovat usein hieman kärjistettyjä ja ylidramatisoituja, mutta se kuuluu asiaan. Tällä kertaa vuorossa oli Blue Gold: World Water Wars. Siinä kerrotaan maapallolla vallitsevista yhä pahenevista vesiongelmista. Veden luonnollinen kierto on rikottu, ilmastonmuutos sulattaa vuoristojäätiköitä, pohjavettä pumpataan liikaa ja vedestä yritetään tehdä yksityisomistuksessa oleva hyödyke. Maapallon kaikesta vedestä makeaa vettä on vain alle kolme prosenttia, ja suolaisen veden muuttaminen juomakelpoiseksi taas vaatii huikeasti energiaa.

Eniten suututtaa se, että tässäkin asiassa taustapiruina kummittelevat monikansalliset jättiyritykset, jotka piilottelevat milloin minkäkin nimen takana (esimerkiksi Coca-Colastakin oli vähemmän mairittelevia faktoja). Kun yrityksistä tulee liian isoja ja vaikutusvaltaisia, tavallisilta ihmisiltä katoaa kaikki näkyvyys niiden toimintaan. Ongelmien vakavuus paljastuu julkisesti yleensä vasta siinä vaiheessa, kun paska todella lentää tuulettimeen. Mikä sitten sallii nuo älyttömät riistoyritykset, joita minkään valtakunnan lait eivät enää pidättele? Kapitalistinen markkinatalous.

Sanokaa minun sanoneen, niin kauan kuin "vapaa" kilpailutalous kannustaa ahneuteen, korruptioon, luonnonvarojen tuhlaukseen ja ihmisten sortoon, eikä loputtomalle kasvuntavoittelulle aseteta mitään järkeviä rajoituksia, asiat menevät huonompaan suuntaan. Valtaa vaan on paha ottaa pois, kun se on kerran menetetty vääriin käsiin. Kun keinot loppuvat, jäljelle jää väkivalta.

Maitomies

Eurovaaliehdokkainen ylivoimainen ykkönen on löytynyt. Se on kukapa muukaan kuin Ari Vatanen. Tässäpä mieheltä hieman viisaita sanoja:

"Suuri hiilijalanjälki tarkoittaa hyvinvointia. Miksi ihmisiä syyllistetään materiaalisesta hyvinvoinnista? Tämä on marxilaisuuteen ja Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä. Aurinko lämmittää maapalloa eikä ihminen. Lämmin on hyvä asia, kylmä on paha asia. Kylmällä ilmalla ihminen voi kuolla flunssaan. Sehän on ihan absurdia, että ihminen tietäisi miten ilmasto muuttuu. Ei kukaan tiedä minkälainen sää on ensi lauantaina."

Äänestäkää Aria.

Kotisohvapsykologiaa #42

Vielä peruskouluikäisenä olin tavattoman sinisilmäinen ja liiankin hyväuskoinen, mutta ajan myötä minusta tullut kovin epäileväinen muita ihmisiä kohtaan. Epäileväinen ja varautunut. Kun pysyttelee itse mahdollisimman pitkään neutraalina ja etäisenä, ei ole niin suurta vaaraa sortua suin päin tulkitsemaan muita ihan väärin. Harmillisesti tämä tietty antaa minusta joskus hyvin töykeän ja omahyväisen kuvan.

Varautuneisuus varmasti kumpuaa siitä, että olen kuitenkin tarpeeksi monta kertaa saanut tavalla tai toisella nenääni sosiaalisessa kanssakäymisessä ja joko tarkoituksellisesti tai epäsuorasti saanut kuulla syitä, miksi en ole ihan samanarvoinen muiden kanssa. Kun valmiiksi huonon itsetunnon kanssa painiskeleva ihminen saa toistuvasti muistutuksia omista puutteistaan ja vioistaan, normaalit odotusarvot hämärtyvät. Tuntuu siltä, ettei ole enää edes oikeutettu ansaitsemaan samaa kuin muut, tai ettei epävarmoissa tilanteissa yrittäminen edes kannata.

Ilkeys ja itsekkyys ovat osa pohjimmaista ihmisluontoa. Kysymys on ainoastaan siitä, miten ja millaisissa tilanteissa nämä ominaisuudet tulevat esiin. Jokainen osaa tarvittaessa kohdella muita julmasti. Minäkin. Tässä tapauksessa ei olekaan järin rohkaisevaa tietää, mihin itse kykenee.

Kesämielellä

Nyt on viimein saanut harrastaa kesäreippailua oikein kunnolla. Olo on hieno, kun palaa kunnon karstanpolttolenkiltä hikisenä, vetrein keuhkoin ja veri endorfiineillä kyllästettynä. Peruskunto on edelleen aika surkea ja vauhtikestävyys olematon, mutta ei sen väliä.

Miten hienoa olisikaan, jos voisi viettää koko vuoden ympäri näitä Suomen leveyspiirin kesäkuukausia. Ei liian kuumia tai kuivia, niin että kasvillisuus pysyy vehreän vihreänä. Välillä vähän viileämpääkin, ettei lämpöön pääse kuitenkaan vallan kyllästymään.

Kakkosasunto ja -työ eteläiselle pallonpuoliskolle. Aina voi haaveilla...

Tähteitä

Olen tavallaan hyväksynyt jo sen, että epäonnistuin parinhaun päävaiheessa. Päävaihe alkaa joskus teini-iän kokeiluilla ja jatkuu ehkä aina opiskeluajan loppuun asti. Jos tuona aikana ei onnista, muuttuvat olosuhteet aika radikaalisti ja vapaa tarjontakin vähenee selvästi. Siinä missä tuo ensimmäinen vaihe tarjosi tavallaan lähes automaattisesti jatkuvia potentiaalisia sosiaalisia kontakteja, työelämän vaiheen alkaessa näin ei ehkä enää olekaan. Ei ainakaan minun kohdallani.

En tosiaan oikein tiedä, missä edes saattaisin kohdata sopivia kumppaniehdokkaita. Ja vieläpä siten, että olisin edukseni ja pystyisin herättämään jonkinlaista mielenkiintoa. Ne paikat ja tilanteet ovat kovin niukassa. Baarit ovat mitä ovat, tiedetään. Kuitenkin esimerkiksi jonkin naisvaltaisen harrastuksen ottaminenkin tuntuu yhtä lailla huonolta ja läpinäkyvältä idealta. Ja kun ongelma lopulta kuitenkin kiteytyy siihen, että ulkoinen olemus ei säväytä, ja läppäkään ei lennä, niin eväät kanssakäymisen luomiseen ovat vähissä.

Pohdiskelin myös sitä, miten vaativaksi mahtaakaan itsenäinen ja määrätietoinen ihminen tulla eläessään useita vuosia yksinään. On varmaan myönnettävä, että ajan myötä suvaitsevaisuus omista hyviksi koetuista näkemyksistä poikkeaville mielipiteille vähenee jonkin verran. En usko, että jaksaisin kovin kauan katsella sellaista puoliskoa, jonka loogisrationaalinen ajattelu kulkee ihan eri radoilla kuin omani, vaikka tämä muuten olisi miten mukava persoona hyvänsä.

Ja kansanterveys kiittää

Eipä siitä ole kauankaan, kun Tampereen yliopistolla oli pientä kärhämää Sodexon vastaisen informaation levittäjien kanssa. Nyt sain kuitenkin ihan henkilökohtaisesti syyn olla tukematta liiaksi kyseistä ketjua. Työpaikkaravintolassamme on tähän asti ollut mahdollisuus valita osaksi ateriaa joko jälkiruoka, kahvi tai hedelmä. Säästöliekkiä kun poltellaan vähän joka paikassa, niin tietenkin juuri hedelmät saivat puukosta. Hedelmiä on tarjolla enää kaksi kertaa viikossa. Ja kaiken huippuna yhtenä ylimääräisenä vaihtoehtona on kuitenkin jäätelöpuikko, jonka voi valita joka päivä.

Siis mitä helvettiä? Joudun siis käytännössä valitsemaan joko potentiaalisesti epäterveellisen jälkiruuan (joka ei mielestäni edes lounaaseen kuulu), tai sitten lahjoittamaan Sodexolle rahaa ottamatta sille vastinetta. Koska tapanani ei ole rahaa lahjoitella, taidan tästä lähtien ottaa sen jälkiruuan ja viedä sen suoraan jätteisiin. Tästä voisi innokkaampi masinoida vaikka kunnon kampanjan.

Tämän talouslaskettelun aikana on tullut eteen myös muutamia uutisia, joissa on kerrottu vaikeuksista ylläpitää nykyistä tasoa kouluruuissa. Jossain taidettiin pohtia jopa liharuokapäivien ja salaattien vähentämistä. Hieno homma, jenkkipullukoiden jalanjälkiä taaperretaan. Hitaasti, mutta varmasti.

Me ylioppineet

Miltä näyttää kymmenen kiloeuroa? Tältä:

a!alto
ylio?p
is"to

"Merkki edustaa yliopistoa, joka on avoin keskustelulle, kritiikille ja muutokselle."

Vai edustaako se kuitenkin tyhmiä kysymyksiä, aivotonta paasaamista ja plagiointia?

"Logolla ei ole yhtä staattista muotoa, siitä voidaan luoda lukuisia variaatioita järjestämällä symboleita uudelleen."

Mä "keksin" tämmöiset kirjoitusmerkit. Tee niillä mitä huvittaa, värejäkin voi vaihtaa! Koska saan rahat?

"Kutsu on rohkea ja kunnianhimoinen työ, joka puhuu aidosti nuoren sukupolven kieltä."

Hei tsiigatkaa!!! Kuka vitun urpo ton "logon" on väsänny??

"Voittajatyö ilmaisee Aalto-yliopiston idean ja monitieteisyyden: tieteen ja taiteen tekeminen on kysymistä, vastaamista ja uusien yhteyksien löytämistä."

Miksi logo on niin vaikealukuinen? Koska siinä oleva sana on pätkitty täysin epäloogisesti eri riveille ja sotkettu vielä satunnaisesti ylimääräisillä merkeillä. Taisi kilpailun tuomaristo olla voittajaa valitessaan yhtä pahassa krapulassa kuin Rasmus Snabb logoa suunnitellessaan. Toisaalta eipä tälläkään kertaa mitään uutta logorintamalla.