torstaina, huhtikuuta 30

Röh röh

Ensin oli lehmä, sitten pelottelivat linnut ja nyt on vuorossa sika. Jos ei tämäkään tapa tarpeeksi ihmisiä, seuraavaksi yritetään kai hevosten tai koirien kautta. Pandemian uhka ei väisty koskaan, kyse on vain siitä, milloin ja miten pahasti se iskee. Tässä globalisoituvassa maailmassa ihmismassojen päivittäinen matkustaminen takaa taudeille nopeat leviämismahdollisuudet. Lääketiede on tietenkin kehittynyt, ja antibioottien myötä virusten heikentämien potilaiden menehtyminen jälkitauteihin on varmaan vähäisempää kuin joskus espanjantaudin aikoihin. Käsittääkseni kuitenkin juuri viruksia vastaan on vaikea tehdä tehokkaita lääkkeitä, ja antibiootitkin voivat muuttua tehottomiksi, jos ja kun niitä käytetään liikaa.

Hyvää vappua, älkää sikailko.

sunnuntaina, huhtikuuta 26

Yleinen assimilaatio

Mika Lintilä ja kumppanit pitivät todellisen aivoriihen, jonka lopputuloksena oksennettiin ulos ehdotus mediamaksusta. Miksipä hoitaakaan asia helpoimmalla ja reiluimmalla tavalla, eli siirtämällä Ylen rahoitus osaksi progressiivista verotusta, jos voidaan nähdä helvetisti vaivaa ja luoda oikeistokapitalistinen tasaveroratkaisu, joka loukkaa tyhmemmänkin kansalaisen älynlahjoja.

Yleisradion toiminnasta on säädetty laki, jossa melkoisen ympäripyöräesti määritellään palvelutavoitteet. Laista ei kunnolla selviä, mitä Yleltä oikeasti vaaditaan tai missä menee rahankäytön yläraja. Siksipä nykytilanne ei olekaan mitenkään yllättävä. Yle leikkii kansalaisten pakkomaksuilla ihan tavallista tv-yhtiötä tai mediaa ja kilpailee muiden kaupallisten kanssa kalastellen katsojia ulkomaisella tuotannolla. Nykyisellä toimintamallilla jatkettaessa ei ole päteviä perusteita kerätä noin suurta vuosimaksua riippumattoman tiedonvälityksen tai kulttuurin nimissä.

Rahankeräämisideoinnin sijasta Yleisradio pitäisi suunnitella kokonaan uusiksi, mitä tuskin tulemme näkemään. Jos mediamaksuehdotus ei mene sellaisenaan läpi, niin siihen lisätään jokin mitätön lievennys. Vastarintaa voi tietty ilmaista jättämällä maksun maksamatta. Palkintonahan on vain maksuhäiriömerkintä...

lauantaina, huhtikuuta 25

Valoa ja lämpöä

Miten paljon voikaan täydellinen kevätpäivä piristää.

En muuten ole aikoihin muistuttanut, että vaikka minulla ei olekaan tapana ryhtyä kommenttilaatikkodialogeihin, kaikki palautteet on luettu mielenkiinnolla, ja luetaan vastedeskin.

tiistaina, huhtikuuta 21

Painettu sana on painava

Mahdammeko olla viimeinen sukupolvi, joka vielä näkee sanomalehdet kaikessa suuruudessaan? Internet tuli ja sorvasi tiedonvälittämisen ja uutisoinnin perustukset uuteen uskoon. Itse veikkaisin, että ennen pitkää valtaosa paperilehdistä kuihtuu pieniksi paikallisuutisia julkaiseviksi läpysköiksi tai lopettaa kokonaan. Kun kansalaisten uutisnälkä tyydyttyy netissä ja telkkarin ääressä, lehdistä ei enää haluta maksaa, ja ilman levikkiä ei pidetä toimittaja-armeijaa.

Vaikka sähköinen media tarjoaakin nykyään tiedon leviämiselle ihan uuden mittakaavan, sillä on myös negatiivisia vaikutuksia. On selkeästi havaittavissa, että netti laskee uutisoinnin laadun rimaa aika reippaalla kädellä. Jos tiedon julkaiseminen ja levittäminen on liian helppoa, lisääntyy myös kaikenlainen epätieto ja tarkoituksellinen väärä tieto. Arvostettujenkin uutisvälittäjien nettiportaaleista löytyy enenevässä määrin luokatonta soopaa, jonka julkaisemiselle ei ole juuri kriteereitä asetettu. Välillä tuntuu, että kuka tahansa saa kirjoittaa juttuja.

Sanomalehtien kuihtuminen ei ehkä nykyteinistä kuulosta isolta asialta, mutta kaikilla tiedotusvälineillä on kuitenkin tärkeä rooli maailmassa. Kansakunnat ovat vain niin vapaita, kuin niiden tiedotusvälineet. Ilman luotettavaa tietolähdettä tulee äkkiä orpo olo. Kontrolloimalla tiedotusvälineitä voidaan hallita ihmisiä. Tämän kyllä kaikki vallanjanoisimmatkin hyvin tiedostavat, mistä varoittavia esimerkkejä löytyy jokaiselta mantereelta. Kapitalismin (ja sosialismin) huonot puolet näkyvät valitettavasti myös uutisbisneksessä.

sunnuntaina, huhtikuuta 19

Rakkautta on...

Kuunnella yksin Guns N' Rosesin November Rain, Pretendersin Stand By You, Foreignerin I Want To Know What Love Is, Pink Floydin Comfortably Numb, Elton Johnin Can You Feel The Love Tonight, Elvis Presleyn Always On My Mind, Louis Armstrongin What A Wonderful World, Rednexin Wish You Were Here, Glenn Medeirosin Nothing's Gonna Change My Love for You, Banglesin Eternal Flame, Goo Goo Dollsin Iris ja Scorpionsin Still Loving You.

Tai sitten ei.

lauantaina, huhtikuuta 18

Ne pienet asiat

Sarjassamme asioita, joista lopullisesti eroon pääsemiseksi olisin valmis maksamaan paljon. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin se, että kylmässä ilmassa reippaillessa kosteus tiivistyy niin että nenä alkaa vuotaa, varsinkin sitten kun palaa takaisin lämpimiin sisätiloihin.

Muuttakaa fysiikan lakeja, pliis?

perjantaina, huhtikuuta 17

Spruits

Aina silloin tällöin törmää jossain juttuun miesten ennenaikaisesta laukeamisesta. Minusta on aina yhtä käsittämätöntä, miten aihetta käsitellään lähes poikkeuksetta vaivana, josta kärsitään. Sille on ajan mittaan kehittynyt lähestulkoon sairauden status. Täsmälääkkeitäkin on jo kehitetty. Useimmiten jätetään kuitenkin tyystin mainitsematta, että kyseessä ei ole mikään biologinen toimintahäiriö (itse asiassa niinkin saatetaan väittää). Päinvastoin, lisääntymisnäkökulmasta nopeushan on ainoastaan positiivinen asia, kun taas vaikkapa kykenemättömyys vaivattomaan siementelyyn on todellinen ongelma.

Tämä pikamälläilyhän on vaan yksi esimerkki siitä, miten nyky-yhteiskunta tahtoo diagnosoida ja luokitella kaiken mahdollisen. Jokaiseen vähänkin keskiarvosta poikkeavaan terveydentilaan pitäisi syödä lääkitystä. Moni juttu, johon ei aikaisemmin kiinnitetty juuri huomiota, kantaakin nykyään hienoa nimeä. Tietenkin on hienoa, että terveydenhuolto kehittyy ja uusia sairauksia parannetaan tehokkaasti, mutta väittäisin silti, että tämä suuntaus luo enenevässä määrin myös tarpeettomasti sairaita ihmisiä. Ihmisiä, jotka voisivat paremmin ilman väkisin tietoisuuteen iskettyä tautileimaa.

maanantaina, huhtikuuta 13

Mallikansalainen

"Helsingin poliisin mukaan Valjakkalaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Valjakkala ei ollut noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä Käpylässä järjestetyssä ratsiassa, mistä johtuen poliisi lähti auton perään. Takaa-ajo päättyi kuitenkin lyhyeen, sillä Valjakkala menetti pian autonsa hallinnan ja törmäsi leikkipuistossa olevaan betoniporsaaseen."

Mitäs minä kirjoitinkaan helmikuussa...

keskiviikkona, huhtikuuta 8

Paljaana

Katsoin erään BBC-dokumentin, jossa pohdittiin nykyihmisen alastomuutta ja karvattomuutta. Rupesin miettimään, mihin hyvinvointivaltiossa elävä nykyihminen oikein on kehittymässä? Tähän asti luonnonvalinta on suosinut selviytymistä puoltavia ominaisuuksia, mutta mitä on selviytyminen nykyään? Käytännössä valtaosalle elossa pysyminen on jo itsestäänselvyys, kyse on enää yksilöiden elämänlaadusta. Eläessään yhteiskuntien ehdoilla ihmiset päättävät entistä enemmän omasta kehityssuunnastaan. Lisäksi kaikenlaiset kulttuurilliset tekijät ja muoti-ilmiöt vääristävät pariutumispreferenssejä entisestään, mikä sitten näkyy suoraan suvunjatkamisessa.

Kaikki ihmiset ovat tarpeeksi älykkäitä tehdäkseen omia päätöksiä, mutta enemmistö on kuitenkin liian tyhmä tehdäkseen tarpeeksi hyviä päätöksiä. Vääjäämättä ajaudun sellaiseen johtopäätökseen, että ihmislajin kehitys on jo pitkään jauhanut paikallaan, ellei jopa pakittanut. Tietty laajemmasta evoluutionäkökulmasta modernin ihmisen parituhatvuotinen taival on kuitenkin vain pisara valtameressä.