Korvike

Onneksi on musiikkia, joka saa aikaan sellaisen fiiliksen, etten tarvitse mitään muuta.

Kolme oikein

Kiehtova ilmiö tuo lotto. Tai vapaaehtoinen tyhmyysvero, niin kuin pollevimmat sitä nimittävät. Kahdessa paikassa jälleen käytiin läpi se rituaali, jonka suurin osa lottoajista on vähintään kerran käynyt päässään läpi. Ensin vapaavalintaista eläimellistä riemunkiljuntaa, jota seuraa hiljalleen hiipivä epäusko. Voiko se olla tottakaan. Lopulta päästään pohtimaan, paljonko tuhlataan, miten tuhlataan, missä tuhlataan, koska voi alkaa tuhlata ja kelle kaikille siitä voi kertoa.

Vaikka jokainen tietää varmasti, että päävoiton mahdollisuus on kosmisen pieni, ei mikään estä yrittämästä. Niin monelle suomalaiselle se kuitenkin on jo osunut, ja Suomihan on pieni maa. Pari ropoa kerran viikossa ei tunnu missään, jos sillä saa pidettyä elossa tuon salaisen unelman. Iso lottovoitto on kuitenkin ajatus, joka hanakasti karkotetaan mielestä. Haaveita ei saa päästää liian pitkälle, koska kyse on useimmiten kuitenkin asioista, jotka eivät koskaan käy toteen normaalielämässä.

Veikkaus myy kansalaisille lähes olematonta mahdollisuutta saavuttaa mahdoton. Onko hienompaa bisnestä.

24 ruutua sekunnissa

Eden Lake on suppeammassa levityksessä ollut brittiläinen kauhutrilleri, joka palautti taas uskoni elokuviin kaiken roskatarjonnan keskellä. Oikeastaan kauhu ei ole oikea genre kuvaamaan tätä leffaa. Kyseessä kun ei ole mikään epätodellinen ja yliluonnollinen filmi, vaan lähinnä sarja tapahtumia, jotka voisivat jopa tapahtua oikeassa elämässä. Parasta mahdollista piinaavaa jännitystä siis.

Leffassa keskeistä roolia näyttelevät chav-nuoret. Chaveilla tarkoitetaan tietynlaisia matalapalkkaisten duunariperheiden lapsia, joiden vanhemmat eivät yleensä ole varsinaisia vuoden isiä ja äitejä. Chavit pukeutuvat tietyn merkkisiin vapaa-ajanvaatteisiin, kulkevat uhmaavasti jengeissä ja kylvävät pikkurikollisuutta. Chavit ovat ilmeisesti hyvin pitkälle brittiläinen ilmiö, jolle ei taida ainakaan suomalaista vastinetta löytyä. Ehkä jonkinlainen mustalaisten, hopparien ja amisteinien hybridi voisi osua lähelle.

Ymmärrysvajaus

"Eurooppalaisen halpalentoyhtiö Ryanairin hyväntekeväisyyskalenteri on saanut naisasiajärjestöt takajaloilleen. Espanjan naisten instituutti on valittanut kalenterista Englannin ja Irlannin viranomaisille. Instituutti aikoo myös ryhtyä lakitoimiin Ryanairia vastaan. Kalenterikuvat koskettavat Espanjan naisten instituuttia siten, että kalenterikuvat on otettu Espanjassa. Instituutin mielestä kalenteri esittää naiset seksistisesti."

"Lentoemoja itseään tämä ei tunnu haittaavan, sillä Spiegelin mukaan yli 700 lentoemäntää haki kalenteritytöksi."

Jep jep.

Stereotyypit uudelleenvierailtuna

Ihmiset rakastavat stereotyyppejä. Eikä mikään ihme, sillä lähes koko viihteellinen mediateollisuus tositeeveesarjat eturintamassa osallistuu niiden luomiseen ja pönkittämiseen. Nuo stereotyypit painuvat ainakin jollain tasolla jokaisen alitajuntaan ja pulpahtavat sieltä sitten pintaan, kun ollaan muodostamassa havaintokenttään ilmestyneestä uudesta kasvosta ensivaikutelmaa. Sitä tulee sijoiteltua ihmisiä karsinoihin ihan huomaamattaan. Stereotyyppiluokitukset ovat toki kivoja niin kauan, kun ne osuvat oikeaan. Harvinaisen rasittavaa on, jos vaikkapa itseesi kohdistuvat johtopäätökset ovat toistuvasti vääriä.

Jos et tietäisi, että delfiini on tasalämpöinen ja hengittää keuhkoilla, sanoisitko sen olevan nisäkäs?

Vaan milläs moisen globaalin ilmiön välttäisi? Muuttamalla ulkonäköään, käytöstään, koko ulkoista habitusta siten, että eri osatekijöiden perusteella ei voisi enää antaa niin helposti yksimielistä tuomiota? Mahdollisesti vaikeaa, eikä ainakaan järin mukavaa oikoa sillä tavoin kaikkien muiden väärinkäsityksiä ja hukata siinä samalla vielä oma yksilöllinen identiteettinsä.

Mistä alkaa epätoivo

Eräällä seuranhakusivustolla tuli vastaan ilmoitus, jossa oli kuva nätistä tytöstä pieni kissanpentu sylissään. Kun muutkin perustiedot vaikuttivat olevan kohdallaan, ajattelin, että en mitenkään voisi olla kirjoittamatta hänelle jotain. Seuraavaksi silmäni eksyivät kohtaan, jossa tyttö mainitsi seurustelevansa ja etsivänsä vain ystäviä. Syvä huokaus.

Vaihteeksi mukana yökerhoilemassa oli myös kavereita. Tai ainakin tuttuja. Joka tapauksessa pystyin vaihteeksi olemaan paljon rennompi, ei mitään ylimääräistä kiristävää jännitystä. Siitä huolimatta ulkopuolinen mielenkiinto loisti poissaolollaan. Aivan kuin minut saisi lukea johonkin automaattisesti poissuljettavien joukkoon.

Tuleeko jossain vaiheessa tilanne, jolloin on myönnettävä itselleen, että haikailut on haikailtu ja keinot loppu? Jos ei kelpaa, niin ei kelpaa, ja kaikki muu on itsensä kiusaamista?

No se

Toiset kun potevat morkkista erinäisistä tapahtumista, minä harrastan moraalista päähänpuukotusta tekemättä jääneistä jutuista.

Voi vittu.

Havaintoja

On muuten harvinaisen tympeää kokea kunnon totaali-ihastuminen unessa. Ei tietenkään itse uni, vaan se hetki, kun herää ja tajuaa, että se upea tunne onkin pelkkää kuvitelmaa. Tahtoisi vain vetää peiton takaisin päälleen ja yrittää palata samaan uneen.

Ja sitten liikenteeseen. Voi helvetti, että inhoan niitä liikennevalojen turhia jalankulkijanappeja. Juurikin oli jossain juttua siitä, miten niitä laatikkoja valmistava firma tekee hyvää tulosta. Suurimmaksi osaksi valot vaihtuvat ilman napinpainallusta, mutta auta armias jos kerran erehtyt jossain olemaan painamatta. Eivät varmasti vaihdu. Erkkikään ei tiedä, onko niiden toiminta sidottu kenties vuorokaudenaikaan tai johonkin muuhun. Toisekseen ne tolpat ovat usein niin hankalasti sivussa, että fillarin päältä niitä on lähestulkoon mahdoton kurotella. Pois moiset turhakkeet.

Herrat ja narrit

Myönnän, olen kateellisin ihminen. Minua rassavat yhä enenevässä määrin harvalukuiselle sikariportaalle virtaavat mammonavirrat. Tiedän senkin, että jos itse olisin siellä virran loppupäässä omaisuutta ammentamassa, en varmasti yltäkylläisyydeltäni näkisi enää epäkohtia. Rahalla ei ehkä suoranaisesti saa kaikkea, mutta sillä voi ostaa paljon kompensaatiota ja hyvää omaatuntoa.

Joskus aikaisemminkin jo nurisin kapitalismista, mutta vuosi vuodelta asia kiukuttaa enemmän. Kommunistiksi minua ei saa haukkua, enkä pidä mitään yhteisomistusta kovinkaan järkevänä, mutta omaisuuden keskittyminen luo eriarvoisuutta ja jakaa ihmisiä luokkiin. Eriarvoisuus sitten aiheuttaa valtaisan määrän erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että kovasta elämäntyöstä saa kunnon korvauksen, mutta homma menee pieleen siinä vaiheessa, kun rikkaudet jäävät perintönä samaan sukuun yhä uudelleen ja uudelleen. Siitä seuraa epätasapuolinen lähtötilanne uusille sukupolville. Sikarikkaiden omaisuudesta ei myöskään nykyisellä verojärjestelmällä saada lohkaistua tarpeeksi suurta palaa yhteiskunnan hyväksi.

Hyvä esimerkki vapaiden markkinoiden negatiivisista puolista nähtiin vastikään, kun Tampereelle kaavailtujen hulppeiden asuintalojen rakentaminen keskeytettiin, kun taloustilanne haihdutti ostajat. Niin, tarkoituksena oli tehdä pelkkiä ökykämppiä, joihin ei tavallisilla ihmisillä ole varaa. Asuntopula on köyhien ongelma.

Ihmispelko

Olen huomannut, että muiden surkimusten seurassa on paljon helpompi olla. Jos ympärillä on paljon itsevarmoja, sanavalmiita ja hyvännäköisiä ihmisiä, minulle tulee automaattisesti varautunut fiilis ja menen monin tavoin lukkoon. Jos taas koen, että ihmisillä on samankaltainen tai alempi status kuin minulla, voin helposti olla oma itseni. En tiedä, mistä kaikesta tuo status koostuu, mutta sen vain tuntee. Ehkä jotenkin alitajuisesti tiedostaa, että rumat ja muuten vaan vialliset eivät arvostele ainakaan toisiaan. En sitten tiedä, mistä olen kehittänyt moisen huomion kohteena ja arvioinnin alla olemisen kammon.

Eilisiltana olin juurikin siellä missä halusin, kuuntelemassa hyvää musiikkia. Hauskaa kyllä, mutta joukkoonkuulumattomuuden tunne aina latistaa fiiliksiä, varsinkin kun on yksin liikkeellä. Ei auta vaikka paikalla on musiikin suhteen pelkästään samanhenkisiä ihmisiä, jos niistä ei osaa tehdä itselleen kavereita.

Ja sitten tuli Obama

No niin, minähän taisin aloittaa tämän blogin tasan neljä vuotta sitten. Silloin Puska oli juuri valittu käsittämättömällä tavalla toiselle kaudelle, ja vitutukseni oli suunnaton. Vaan tänään onkin hieno päivä, sillä Barack Obamasta tulee jenkeille ensimmäinen musta demokraattipresidentti. Se on aika monella tavalla hieno asia, vaikka konkreettiset vaikutukset jäävätkin nähtäväksi. Vaikka valitsijamiesäänissä laskettuna tulikin murskavoitto, ei ero kaikissa äänissä ollut kuitenkaan niin suuri.

Nyt voikin sitten miettiä, kestävätkö kaikki vanhoilliset punaniskaradikaalit sen, että valkoisessa tönössä istuukin musta mies. Voin niin hyvin kuvitella, millaisia tuntemuksia tämä vaalitulos jossain pahimmissa junttikaupungeissa nostattaa. Toivottavasti ei tarvitse jonain aamuna lukea uutisotsikoista, että Obama on murhattu...

Mikään ei koskaan muutu

Yleensä saa polttaa käpynsä jonossa etuilevien ihmisten takia. Vaan mitäs sitten, kun syypää onkin portsari, joka saa jonkinlaista perverssiä tyydytystä päästämällä kahdesta eri jonosta ihmisiä sisään kaikkea muuta kuin tasapuolisesti? Ymmärrän kyllä, että portsarit saavat illasta toiseen kokea jos jonkinlaista känniääliötä ja muuten vaan hankalaa asiakasta, mutta miksi ilman mitään järkevää syytä suosia toisia ja aiheuttaa kasvavaa vitutusta toiselle joukolle. Piti oikein kahteen kertaan ottaa asia tyypin kanssa puheeksi, kun olin tavallista selvemmin mielin matkassa, mutta mitäpä hyötyä siitä oli. Luvassa valitusmailia jonnekin, oli hyötyä tai ei.

Viikonlopun saldona kaksi vähän ennen valomerkkiä koettua umpihumalaista lähentely-yritystä. Olen siis soseisen mielen potentiaalinen viimeinen mahdollinen helppo saalis. Jee.

Samixia

Huh ja puuh. Ihan viihtyisä ilta, vaikka osanotto ja yleinen tunnelma olikin hieman vaisu. Iän myötä noista vähemmän selvistä illanvietoista toipuminen tulee aina vaan vaikeammaksi. Ja vielä pitäisi uuteen nousuun lähteä. Ei kai se auta kuin napata vähän tasoittavaa.

Tulin pohtineeksi ihmisten koulutustaustoja. Olen tainnut aina uskotella itselleni, ettei taloudellisella ja sosiaalisella asemalla ole olennaista merkitystä esimerkiksi pariutumista ajatellen. Nyttemmin olen kuitenki usein huomannut, että ajatusmaailma tahtoo väkisinkin olla kovin erilainen, kun keskustelee vaikka vähemmän koulutetun duunarin kanssa. Toisaalta korkeasti koulutettujen joukostakin löytää välillä sellaisia outolintuja, joiden ei ikinä uskoisi päässeen saavuttamaansa asemaan. Eli mitään yleistyksiä on vaikea lähteä tekemään, mutta todennäköisimmin pääsee samalle aaltopituudelle saman "tason" tyyppien kanssa. Ja sehän on oikeastaan aika itsestäänselvää, joten voisin lopettaa tämän turhan jauhannan tähän.