Onnelliset

Kuinkahan paljon erilaista materiaa pitää kerätä ympärilleen, ennen kuin tajuaa, ettei siitä ole yleensä mitään todellista iloa kovin pitkään. No, ainakin jos jätetään pois nykymittapuulla itsestäänselvä länsimainen kotielektroniikka, kuten vaikka tietokone, telkkari ja äänentoistovermeet. Jokaisella on oma perussettinsä.

Loppu onkin sitten enemmän tai vähemmän turhanpäiväistä roinaa, joka ostohetkellä tuntuu välttämättömältä, mutta unohtuu ennen pitkää sinne kaappiin. Ja tietyssä vaiheessa ne kaapit väistämättä täyttyvät, jolloin vanhimmista leluista on pakko luopua, vaikka niitä ei monen vuoden käyttötauonkaan jälkeen raaskisi heittää pois. Uusien lelujen hankinnan voi tietty naamioida harrastukseksi, mutta siinäpä vasta pohjaton suo onkin. Omistat reilusti valuuttaa tai et, edessä on laitepäivitysten ikuinen jatkumo. Vaikka ostaisit parasta mitä rahalla saa, ensi vuonna ilmestyy jotain vielä hienompaa, joka saa omistamasi mallin tuntumaan riittämättömältä.

Yhtenä päivänä nurkkia penkoessani rupesin oikein laskemaan, montako erilaista vempelettä omistankaan. Lopputulos oli yhtä aikaa naurettava ja ahdistava.

Syvä huokaus

Kun tarpeeksi lataa odotuksia johonkin tiettyyn asiaan, päätökseen, tapahtumaan... mitä luulet tapahtuvan, kun kaikki ei menekään niin kuin haaveissasi kuvittelit? Ehkä toivoit tai jopa tiesit tuon kyseisen tärkeän jutun viimeistään olevan se kohta elämässä, jolloin kaikki kääntyisi pysyvästi parempaan. Jouduit ehkä odottamaan vuosia, ennen kuin tuli edes mahdollisuus uskaltaa tehdä se, mitä olit oikeastaan aina halunnut.

Sitten huomaat pian, ettei se oikein onnistunutkaan, kaikki on täysin entisellään, eikä mikään näytä muuttuvan miksikään. Miltä tuntuu, kun se viimeisin oljenkorsi nypätään pois, etkä tiedä enää mitä voisit edes seuraavaksi yrittää? Tunnetko itsesi petetyksi? Tuntuuko siltä, että voisit aivan hyvin elää lopun elämääsi pimeässä tynnyrissä omaan surkeuteesi käpertyneenä ja kohtalosi hyväksyneenä uskomatta enää mihinkään?

No kyllä.