Aimo savotta

Heipä hei ja hyvää iltaa. Jonkinlainen lopputalven vauhko lienee vallannut miehen, kun rautoja työnnetään tuleen sitä mukaa kun kerkiää, vaikka aikaa ylimääräisille huvituksille ei todellakaan olisi. Lopputyö etenee hitaasti. Mikä perkele siinä on, että mitä tahansa muuta tekemistä tulee kyllä keksittyä, ennen kuin tekstinkäsittelyohjelma aukeaa?

Törmäsin yllättäen vanhaan koulukaveriinkin. Jotenkin ei yhtään yllättänyt, että sillä on ihan kohtuullinen duuni, omakotitalo, vaimo, kaksi lasta ja koira. Se pieni kateuden häivähdys, sen karkotin samantien. Ainahan minä olen tehnyt oikeita ratkaisuja tulevaisuuteni suhteen. Ainakaan vielä tässä vaiheessa en suostu myöntämään, että olisin kulkenut täysin vikasuuntaan.

Se on niin, että ensi viikolla kirjoitan ainakin kymmenen sivua. Ja teen sen yhden päätöksen, jota vieläkin panttaan kuin mikäkin pelkuri. Syteen tai saveen.

Shokeeraavat kohupaljastukset

"Helou beibi, täs on Kanervan Ile. Mä oon vähän katellut sua, oot aika namu..."

"Kaunotar, mikset sä vastaa? Voisin näyttää sulle, että osaan muutakin kuin politiikkaa ;)"

"Hei, jos haluut niin voin lentää sinne sun luo! Otan lomaa ja varataan kunnon sviitti. Miten ois..."

"Ethän muuten näytä näitä viestejä kenellekään? Tai kirjoita mitään kirjaa niinku se Ruusu... No, ethän sä ois niin ilkeä mulle."

Misantrooppeja

Parhaan leffan Oscaria havitteli tällä kertaa kaksi hyvin tasaväkistä filmiä, No Country for Old Men ja There Will Be Blood. Ensimmäinen oli lievä pettymys, mutta enpä ole tainnut koskaan Coen-veljesten kädenjäljen suurin ihailija ollakaan. Tylyä meininkiä ja välistä todella tiivistä tunnelmaa, mutta tarina ei missään vaiheessa jaksanut herättää erityistä mielenkiintoa. Loppu jätti ristiriitaiset fiilikset, mutta kaipa se palveli tarkoitustaan.

Jälkimmäinen leffa teki paljon suuremman vaikutuksen. Heti alku on kuin suoraan Kubrikin leffoista, puoli tuntia ilman puhetta karmivan musiikin säestyksellä. Joku voi tietty pitää tuota riitasointukakofoniaa liian irrallisena, mutta mielestäni se pönkitti täydellisesti tapahtumien likaista, öljyistä ja vaarallista tunnelmaa. Daniel Day-Lewis oli täydellinen keinoja kaihtamattomana öljymiehenä ja ansaitsi palkintonsa. Tarina ei tarjonnut tässäkään elokuvassa mitään ainutlaatuista, mutta onnistui silti liimaamaan minut nojatuoliin kahden ja puolen tunnin hujahtaessa ohi miltei huomaamatta. Juoni kehittyy hitaasti odotettuun päätökseensä, ja loppu jättää vielä hieman tulkinnanvaraakin. Tykkäsin.