Satupelimies

En ole jaksanut juuri suomalaisen blogimaailman tapahtumia seurata. 100 naista taitaa olla ainut vähän merkittävämpi ilmiö, josta olen tietoinen. Sadan naisen blogi siirtyi juuri kaupallisen sivuston alle. Jotain sellaista vähän uumoilinkin. Minun piti jo aikaisemmin kirjoittaa, että kyseisen blogin pitäjä todennäköisesti on kirjoittanut joskus kirjan, kirjoittaa paraikaa, tai toivoo lähiaikoina kirjoittavansa. Tai jotain muuta vastaavaa, sen verran sujuvaa fiktiota hän tuottaa. Jos ei tämä kyseinen siirtymä ollut suunniteltu, niin varmasti oli ainakin tervetullut.

Viimeistään eläkepäivillä minäkin kyllä kirjoitan. Istu päivät pitkät auringossa hyvän musiikin soidessa korvissa ja kirjoitan. Välillä käyn reissaamassa toisella puolella maailmaa, ja palaan taas kirjoittamaan. Ehkä jo siihen ikään mennessä olen oppinut pysyttelemään tarpeeksi kauan samassa aikamuodossa.

Vedättäjät lypsyllä

Jokin aika sitten markkinoille tuotiin uudisasuntojen huutokauppa YIT:n ja Oikotien yhteispalveluna. Sen tarkemmin en asiaan paneutunut, sillä suurin osa kämpistä taisi olla pääkaupunkiseudulla (sen lisäksi että ne olivat isoja ja kalliita). Taisi olla palvelu pelkkää hintojen vedätystä, sen verran vähiin jäivät kommentit julkisilla foorumeilla.

No, nyt sitten Kiinteistömaailma seurasi perässä tarjoten mahdollisuuden esittää hintatarjouksia tietyistä kohteista. Ajattelin huvikseni kokeilla, kun Tampereeltakin löytyi sopivan näköinen kaksio. Palvelun ohjeissa selitetään, että välittäjällä on oikeus määrätä ala- ja ylärajat tarjouksille. Alle lähtöhinnankin saisi tarjota, mutta tarjoukset eivät tulisi julkisesti näkyviin. Päätin sitten tehdä n. 15-20% alle lähtöhinnan olevan tarjouksen. Paskanmarjat, virheilmoitus kertoi tarjoukseni olleen liian alhainen.

Mikä hauskinta, virheilmoituksessa mainittiin myös alin mahdollinen tarjous. Se oli 5000e (viisi tuhatta euroa) enemmän kuin lähtöhinta! Pitäkööt tunkkinsa.

Mitä järkeä?

The New World -leffaa katsellessani rupesin taas miettimään. Leffa oli Terrence Malickin tyylille ominaiseen tapaan hidastempoinen ja vähäpuheinen, antoi tilaa ajatuksille. Ei elokuvasta sen enempää.

Mietin, millaista olisi elää 1600-luvulla, tai vaikka sitäkin aikaisemmin. Kenties 1400-luvulla, kun maailmankarttaa vielä hahmoteltiin. Maailmassa oli vielä paljon uutta ja vaarallista, mikään ei ollut itsestäänselvää. Ihminen oli vielä pahasti luonnon armoilla, mutta vaikka luontoäiti saattoikin napsaista hengen pois äkkiarvaamatta jonkin kulkutaudin muodossa tai hukuttaa pitkällä merimatkalla, lajimme eli vielä jollain tavalla maanläheisesti, osana muuta ympäristöä.

Eihän luonto ole vieläkään peruuttamattomasti hävitetty, mutta usein se on prioriteettilistalla viimeisenä. Sitä vaalitaan, jos kaikki muu on kunnossa. Ehkäpä jossain lähitulevaisuudessa meitä on reilu kymmenen miljardia yksilöä täyteen ahdetuissa betoniviidakoissa, flooraa ja faunaa aidattuna vain pieniksi puistoiksi sinne tänne. Kovin ankea mielikuva. Ei sellainen maailma, jossa haluaisin elää.

Mitä muka on ihmisen kehitys? Mihin päämäärään tässä ollaan pyrkimässä? Vuosi vuodelta saadaan enemmän tietoa, osaamista, tehokkuutta, virheettömyyttä, hallintaa, rajoitteita, kaavamaisuutta, näennäistä vapautta... mitä sillä kaikella saavutetaan? Elinikä pitenee, ja saamme jokainen olla entistä kauemmin osana tätä suurta turhaa konetta, silmät ja korvat tungettuina täyteen keinotekoista(?) elämänsisältöä.

Sivusilmällä havainnoitua

Onneksi on edes yksi miesryhmä, jolla näyttää käyvän baareissa vielä heikompi flaksi kuin minulla. Intialaiset miehet eivät taida lukeutua suomalaisnaisten miesihanteisiin. Sen sijaan hieman rehevämmät blonditytöt näyttävät saavan mieluista seuraa isoista mustista tyypeistä.

Rikollinen

Ymmärtäähän sen, että liikennevalot ovat turvallisin vaihtoehto lähes mihin tahansa risteykseen. Korpeaa kuitenkin, kun niitä pystytetään paikkoihin, joissa on liikenne on ollut ihan sivistynyttä ilmankin. Minä sentäs liikun toistaiseksi yksinomaan fillarilla, joten joitain valoja pystyn kiertämään. Ärsytystä lisää sitten se, että valoja pidetään päällä yömyöhään. Liikennettä voi olla hyvin harvakseltaan, mutta punaiset siellä loistavat. Tuota on parikin taksikuskia manannut.

Kun valoja on aina ja joka paikassa, tulee sitten entistäkin enemmän rikottua lakia. En minä odottele tien sivussa vain punaisen valon takia, jos tien voi ylittää harmittomasti muita häiritsemättä. Valoja voisi korvata monessa paikassa liikenneympyröillä, vaikkakin niissä joutuukin jalankulkijana tai pyöräilijänä olemaan vähän enemmän varuillaan.

Heja sverige

No ei mulla oikeasti ole mitään ruotsalaisia vastaan, mutta täytyyhän sitä pitää naapuri-inhoperinteitä yllä. Eikö melkein joka valtiolla jonkinlaista leikkimielistä vihaa jotain rajanaapuriaan kohtaan? Meillä on ruotsalaiset, jenkeillä kanadalaiset ja niin edelleen. Jälleen kerran menee kuitenkin yli ymmärrykseni, miten jotkut ottavat nämä vastakkainasettelut ihan tosissaan. Aivan kuin me olisimme yhtään parempia kuin keinotekoisen rajapyykin toisella puolella astustavat. Parhaassa tapauksessa ei ole edes minkäänlaisia uskonnollisia eroavaisuuksia. Kenties mielipiteet sikiävät silkasta kateudesta? Väitetäänhän yleensä, että länsirajan toisella puolella on paljon paremman näköisiä naikkosia...

(Otsikossa ei ole virhettä.)

Silta

Joskus aikanaan on ilmeisesti ollut esillä hanke rakentaa silta merenkurkun yli, johonkin Vaasan ja Uumajan tienoille. Urakan on laskettu maksavan yli kaksi miljardia euroa. No nyt ruotsalaiset ovat jälleen puhumassa sillan puolesta. Laivaliikenne tuolla välillä on oleellisesti heikentynyt, ja maateitse kiertäminen pidentää matkaa melkoisesti.

Minun on silti hieman vaikea ymmärtää, mitä positiivisia asioita silta toisi tullessaan. Mistä on laskettavissa se yli kahden miljardin rahallinen hyöty, joka kuittaisi rakennuskustannukset? Vaasa ja Uumaja lienevät ihan eläväisiä kaupunkeja muutenkin. Pidetään ystävät lähellä ja ruotsalaiset vielä kauempana.

Toivoton matka

Ihmeellisen ahdistava uni. Olin porukoiden luona ja loikoilin vielä sängyssä kellon jo herätettyä. Jossain vaiheessa sitten nousin ylös ja muistin, että minun piti lähteä jonnekin pidemmälle reissulle. Kaikki tavarat oli pakkaamatta, joten rupesin kovalla kiireellä keräämään kamoja kasaan. Alkoi näyttää jo toivottomalta, en ehtisi millään junaan, jos pakkaisin kaiken tarvittavan. Sitten oli lippukin kateissa. Yhtäkkiä olin kuitenkin saanut autokyydin rautatieasemalle. Katselin junaa, johon jo lappasi ihmisiä. Ilmeisesti se oli juuri minun junani. Samassa kuitenkin tajusin, että eihän mulla ollut mitään matkatavaraa mukana. Olisi pakko mennä takaisin kotona käymään. Meinasin ensin sanoa kuskilleni, että menen bussilla, mutta samassa totesin miten tyhmä idea se oli. Aikaa oli sillä hetkellä noin puolisen tuntia, ja matka henkilöautollakin vei vartin suuntaansa. Kuskini jo naureskeli tilanteelleni, kiroilin takaisin.

Heräsin.

Sadetta

Taitaisin tarvita oikean ystävän. Sellaisen, jonka kanssa en tuntisi jatkuvasti oloani jotenkin säälittäväksi ja turhaksi. Tuollaiset kaverisuhteet ovat vain jotenkin huomaamatta haihtuneet ilmaan. Vaan mistäpä sellaisen kunnollisen ajanviettokaverin löydän, kun ei minulla ole oikein mitään tarjottavaa kenellekään? Liian usein roikun vain mukana, vaikka pidän itsekin sellaisia tyyppejä rasittavina. Toisaalta luonteeni on sellainen, että jos koen olevani jotenkin ulkopuolinen, jättäydyn mieluusti kokonaan pois. En halua häiritä vaivaantuneisuudellani tai alakulollani muita.

Mitenköhän jaksaisi uskoa itseensä edes vähän enemmän? Nyt se iloinen yllätys jostain, jooko...

Maailman virhe 2396

Minusta on jotenkin väärin, että ihminen joutuu maksamaan itsensä kipeäksi pelkästään siitä, että saa omistaa neljä seinää ympärillään. En puhu mistään luksuslukaalista, vaan perinteisestä pienehköstä kerrostalokämpästä, joka ei ole täysin metsässä keskellä ei mitään. Kehnostakin luukusta saa kärsiä velkavankeutta neljäsosan elämästään, ellei satu tienaamaan hyvin heti nuorena.

Markkina- ja talousvoimat heittelevät hintoja miten milloinkin. Sitä kun sattuu syntymään syklin huonossa vaiheessa asuntohankintoja ajatellen, ei voi muuta kuin katsella voimattomana tilannetta. Ja kuitenkin pitäisi tehdä niitä valintoja nyt, eikä sitten eläkepäivien lähestyessä. Typerä järjestelmä.

Palkinto

Sattuipa sitten eteen vähän ilkeämpi naisihminen. Nojailin tanssilattiaa reunustavaan kaiteeseen ja katselin ihmisiä. Lattialla tanssinut söpö tyttö tuli kysymään, miksi katsoin häntä niin. Sanoi vielä, että olin kiva, tai jotain vastaavaa. Hetken kuluttua raahasin tietenkin itseni tanssilattian puolelle, ja parkkeerasin sen tytön lähelle. Melkein välittömästi tuo tyttö liimautui jonkun toisen jätkän eteen ketkuttamaan, eikä vahingossakaan vilkaissut enää minuun päin.

En tiedä, mikä saa jonkun käyttäytymään noin. Toivottavasti sai siitä jotain mielihyvää.

Samana iltana toinen, umpikännissä ollut tyttö takertui viereen istumaan. Oli varmasti reilusti nuorempi. Vaikutti sekavassa olotilassaan lähinnä kaipaavan kaveria. Jossain vaiheessa se iski suoraan suulle ja raahasi sen jälkeen mukaansa. Sitten tytön kaveri löytyi jostain, ja katsoin parhaaksi kadota sopivasti. Ehkä tein oikein, mutta kenen näkökulmasta?

Me sukupuolineutraalit

Lisää tasa-arvopelleilyä. Nyt Suomen kielen lautakunta aikoo puuttua mies-loppuisiin sanoihin, koska ne kohtelevat naisia syrjivästi. Tälle nyt ei voi enää itkeä eikä nauraa, sanattomaksi vetää. Anteeksi vaan, mutta jos joku oikeasti kokee miehisyyttä sisältävät sanat syrjiviksi, hänellä on päässään vikaa.

Pahojen sanojen listalla ovat tietty kaikki ammattinimikkeet, kuten palomies, virkamies, lakimies ja talonmies. Tehdäänköhän näistä sitten palohenkilöitä ja kirveshenkilöitä. Sen lisäksi löytyy vähän hankalampia tapauksia ja käsitteitä, kuten jokamiehenoikeus, miesmuistiin ja miehen työ.

Mutta voi kauheutta, meillähän on vastaavasti roppakaupalla miehiä syrjiviä sanoja! Nyt kyllä äijät barrikaadeille. Esimerkiksi leivonnainen, sovinnainen, irtonainen, kokonainen, luontoäiti ja äidinkieli on välittömästi poistettava käytöstä.

Ei turhaan jätetä hommaa tähän, vaan poistetaan erilliset miesten ja naisten vessat ja pukukopit. Kaupoissa tulee myös eri sukupuolille tarkoitetut vaatteet ripotella sekaisin eri puolille liikehuoneistoa. Tervemenoa sairaalan naistentautien osasto.

Muuri

Vaikka tulenkin hyvin toimeen ihmisten kanssa ja ystävystynkin nopeasti, en ole kovin helposti lähestyttävä tyyppi. Ikävää, mutta se nyt vaan on niin. Jotkut toiset näyttävät avautuvan välittömästi poimien yhteistä jutunjuurta lähes tyhjästä. En osaa olla sellainen. En myöskään osaa viedä keskusteluja eteenpäin, ellei minulla ole oikeasti jotain sanottavaa. Usein tuloksena onkin se kiusallinen hiljaisuus.

Kaksi jalkaa, kaksi pyörää

Osa minusta kuoli taas kertaalleen, kuin luin uutisen pyöräilijänaisesta, jonka vanha pappa oli tönäissyt bussin alle Tampereen Itsenäisyydenkadulla. Tapaus kirvoitti kummasti keskustelua Tampereen pyöräilyongelmista.

Minusta on täysin käsittämätöntä, että joillain ihmisillä on niin syvää vihaa pyöräilijöitä kohtaan. Sitä vihaa riittää, pyöräilivät fillaristit sitten laillisilla väylillä tai jalkakäytävillä. Pyöräilijät yleistetään ahtaissa ihmismassoissa ilman kontrollia hurjasteleviksi paholaisiksi, jotka jyräävät mummoja ja lapsia (monet ovat muka nähneet tällaisen tapauksen, minä en). Minkäänlaista maalaisjärkeä tai joustavuutta ei tunnu löytyvän.

Laillisen pyöräilyn iso ongelma piilee siinä, että yhtenäisiä ja järkeviä pyöräilyreittejä ei Tampereen keskustassa ole tarpeeksi. Lisäksi puutteelliset tai sekavat väylien merkinnät hämäävät niin pyöräilijöitä kuin jalankulkijoitakin, jolloin kummatkin käyttävät lainvastaisesti toistensa väyliä. Vaikka pyöräily- ja jalankulkuväylien lainsäädäntö onkin mielestäni onnetonta, on noiden lakien sokea soveltaminen vieläkin tyhmempää.

Täten ehdotan, että keskustan kaikista jalankulku- ja pyöräilyväylistä tehdään yhdistettyjä siten, että sekä jalankulkijoilla että pyöräilijöillä on täysi oikeus käyttää niitä. Ei olisi epäselvyyksiä väylätyypeistä, eikä kummallakaan käyttäjäryhmällä olisi perusteita käyttäytyä väylillä täysin varomattomasti ja omistajan elkein. Ajoradalle pyöräilijöitä ei ainakaan toistaiseksi voi Suomessa siirtää.

Vastakarvaan

Voi pyhä yksinkertaisuus. EU:n tasa-arvomääräykset kieltävät sukupuoleen perustuvan hinnoittelun, ja siitäkös syntyi ongelma parturialalle. Kas kun miesten leikkaukset tapaavat olla halvempia kuin naisten. Tasa-arvo, tasa-arvo ja tasa-arvo. Pitääkö sitä soveltaa joka helvetin asiaan?

On toki selvää, että joillain miehillä on pitkät hiukset ja enemmän työtä vaativa hiustyyli, mikä oikeuttaa veloittamaan saman verran kuin naisilta yleensä. Mutta kai sen nyt lapsikin ymmärtää, että monille äijänköriläille parturissa käynti on välttämätön paha, eikä niitä sinne saa jollain 40-100e hinnoilla. Umpityhmää, että tällaisia juttuja pitää säännöstellä aivan liian korkeilta tahoilta.

Ostakaa ostakaa

Ja taas on aika Stockmannin Hullujen Päivien. Nimi on tosiaan kuvaava, mutta se ei suinkaan kerro hintojen halpuudesta, vaan ostoksia tekevistä ihmisistä. Huvittavaa, miten muutaman alehintaisen tuotteen ympärille isketään läjä muita satunnaisia näennäishalpoja tuotteita, ja vedetään kuluttajia oikein kunnolla höplästä. Pilkkahintaisuuden mielikuvalla saadaan kauppoihin massoittain ihmisiä tungeksimaan ja ostelemaan kamaa, jota ei oikeasti olisi edes tarvis ostaa. Mutta kun on hullun halpaa!

Taitaa siellä muutamia Finnairin kaukolentolippuja olla, jotka ovat kieltämättä ihan houkuttelevan hintaisia, mutta niitäpä sitten jonotetaankin jo aamuhämärissä. Ja vaikka voisinkin suunnitella lyhyellä aikatähtäimellä jonkin matkan, taitaisin silti boikotoida koko alehärdelliä ihan periaatteesta.

Jing vai jang

Japanista tulee pähkähullujen tv-sarjojen lisäksi ihan hienojakin juttuja. Varsinkin sisustamisessa miellyttää silmää se tietynlainen minimalismi, mutta yhtä lailla kaikki pienet yksityiskohdat. Aika vaikea tosin sanoa, mikä on oikeasti japanilaista ja mikä taas länsimaisille myytyä japanilaisuutta. Japanilaistyylin kliseitä tietty ylikäytetään ja tungetaan joka paikkaan, mutta ei se minusta tee tyhjäksi niiden lumoa. Saattaahan olla niinkin, että japanilaiset ovat entistä enemmän omaksuneet tylsempää yleismaailmallista tyyliä (korkeat huonekalut?). Japanissa ja Kiinassa olisi kiva joskus käydä, mutta englannilla pärjääminen vähän epäilyttää.

Nyt iski kauhea himo ostaa bonsai-puu. Se varmaan kuolisi viikossa, mutta sittenhän voisi ostaa uuden. Viuhkat ja rullamaalaukset ovat myös hienoja.

Luuseri

En mä halua olla yksin. Tuntuu niin pahalta.

Jos voisin vaihtaa kaiken yhteen ainoaan, tekisin sen.

Mikä on tärkeää?

Voiko ihminen elää koko elämänsä onnellisena pariutumatta koskaan? Niin, ettei koskaan tule tyhjä olo, kun istuu yksin kotona musiikkia kuunnellen. Niin, ettei ihastuneiden pariskuntien kuhertelua katsellessa tule välittömästi ikävä toisen ihmisen ihokosketusta. Ehkäpä, jos elämä on täynnä jotain muuta. Kenties työ, josta pitää intohimoisesti ja johon uhraa kaiken vapaa-aikansakin. Kai maallisen mammonan kerääminen ja menestyminen voi jollekin olla kaikki kaikessa. Tai vaihtoehtoisesti jokin harrastus, järjestötoiminta jonkin suuremman aatteen puolesta tai geneerinen maailmanpelastaminen.

Kaikissa noissakin tapauksissa on silti kovin todennäköistä, että joutuu tekemisiin useiden ihmisten kanssa. Ja kun tapaa paljon ihmisiä, tulee itsestäkin varmasti paljon sosiaalisempi. Näiden edellytysten täytyttyä onkin jo aika outoa, jos ei jossain vaiheessa tapaa ihmistä, johon kiintyy vähän enemmän.

Minulle työ ei ole kaiken keskipiste. Se on lähinnä välttämätön pakko rahan saamiseksi. Harrastuksenikin ovat kevyemmästä päästä, vaihtelevatkin aika usein. Tunnen myös itseni aika aseettomaksi maailmaa pelastamaan. Enkä minä ole onnellinen.

Jonna Tervomaan nännit

Ihmiset ovat omituisia. Jonna Tervomaan nännejä haetaan täältä edelleen tasaiseen tahtiin. Toki hakukoneilta tulleita käyntejä on muutenkin enenevässä määrin, mikä on ihan ymmärrettävää, kun juttuja kertyy enemmän. Silti nuo nännit eivät meinaakaan luopua kirkkaasta kärkipaikastaan. Jos Jonna Tervomaan rintojen suukappaleet tosiaan ovat noin tärkeitä Suomen kansalle, ehkä teenkin niistä blogini pääteeman. Varmistan siten, että tulevat sukupolvet eivät koskaan unohda, millainen puku Jonnalla oli kerran eräissä juhlissa, ja miten suuri tapaus siitä lopulta kehkeytyi. Jonnan nännit forever!

Toivottavasti mainitsin tarpeeksi monta kertaa sanat Jonna, Tervomaa ja nännit.

Puli puli

Röyh. Tulipa sitten nieltyä varmaan puoli altaallista uimahallivettä. Päätin yrittää taas aloittaa säännöllisen uimisen, mutta tekniikka on kaikkea muuta kuin hallussa. Toki voisin räpiköidä sellaista jämäkroolia pää vedenpinnan yläpuolella keinuen, mutta kovasti yritän opetella ihan kunnollista vapaauintia.

Ei pään veteenpainaminen sinänsä ole mitenkään vaikeaa, mutta se hengittäminen. Ihmistä kun ei ole luotu veteen, niin vettä tahtoo tunkea väkisinkin sisään joka reiästä. En oikein tiedä puhaltaako ilmat pois suun vai nenän kautta. Suun kautta jos puhalsin niin nenässä tuntui inhalta. Ilmanotossa sitten tahtoo sitä vettä eksyä korvausilman mukaan. Rasittavaa.

Säärenikin sain vielä lopuksi kramppaamaan. Pitäisiköhän pysytellä vaan kuivalla maalla.

Menetettyjä mahdollisuuksia

Vielä vähän aikaa sitten näytti siltä, että minulla voisi yllättäen olla hieman kontaktia useampaankin tyttöön. Harvinaislaatuinen tilanne. Nyt olen kuitenkin onnistunut hukkaamaan ne kaikki. Täydellisessä maailmassa nuo tytöt tietenkin soittelisivat jatkuvasti ja tunkisivat kutsumatta kylään. No, aina saa haaveilla. Jotenkin tämä kesän katoaminen on saanut minut välinpitämättömäksi ja passiiviseksi. Toiset etsivät ystävien seuraa, kun mieli on maassa. Minä taas vetäydyn kuoreeni.

Telkkarista tuli taas yksi laatudokumentti venäläisistä postimyyntivaimoista. Saa nähdä koska tässä itsekin joutuu itärajan taakse visiitille. Vai olisiko thaimaalainen parempi vaihtoehto?