Yhä ylös yrittää

Tässä alkavat olla ratkaisun hetket käsillä. Ihan mielenkiinnolla odotan, mihin töihin sitä koulun loputtua tällä kertaa päätyy. Ihan hyvät ovat asetelmat ainakin toistaiseksi. En usko, että tarvitsee enää pelätä tyhjän päälle tipahtamista. Kai se olisi taas jonkinlainen virstanpylväs, jos toden teolla saisin siirtyä työelämään. Vaan onpa tuota opiskelua jo harrastettukin tarpeeksi. Vaikka opiskelijaelämä onkin kovin leppoista, ei sitä valitettavasti voi jatkaa loputtomiin.

Tuli muuten mieleen vielä yksi asia, jossa olen hyvä. Osaan nimittäin olla tarvittaessa todellinen mulkku. Halutessani löydän kyllä juuri sellaiset sanat, jotka sivaltavat kaikkein arimmasta kohdasta tai provosoivat muuten vaan ilmoille mustanpuhuvaa palautetta. Ei välttämättä taito, jolla kannattaa kehuskella.

Tuskan parahdus

Koko helvetin torstai meni tuon harkkatyön kanssa. Ei auta vaikka aloittaa hyvissä ajoin, kun ei vaan saa aikaiseksi. Eipä ole hetkeen käynyt mikään homma näin pahasti hermoille.

Mahtaakohan enemmistö haircut-blogien lukijoista olla parturikampaajia?

Ominaisuuksia

Meemejähän en virallisesti tue, mutta mikäpä toisaalta estää eksymästä puolivahingossa samaan aiheeseen... Toisista ihmisistä on aina helppo sanoa, missä hommassa kukin loistaa. Vielä helpompaa on nähdä, kuka on totaalisen taidoton. Vaan yritäpä sitten miettiä, mitkä voisivat olla niitä omia erikoistaitoja. Ei ole mitenkään helppo juttu.

Jos nyt aivan arkisimmat asiat ohitetaan, olen mielestäni nopea oppimaan. En tarkoita niinkään oppimista kirjoista, vaan käytännön tilanteista ja esimerkeistä. Teknisloogiset tehtävät omaksun melkoisen intuitiivisesti. Näkisin myös itseni hyvinkin oikeudenmukaisena tyyppinä. Minulla on vahva ja tarvittaessa objektiivinen käsitys oikeasta ja väärästä. Voisin ehkä olla hyvä tuomari tai sovittelija. Jos taas mennään hieman subjektiivisemman itsekehun puolelle, meikäläisellä on ainakin jossain määrin visuaalista silmää. En kuitenkaan ole mikään taiteellinen lahjakkuus.

Kalastajan helmet

Olen tyystin unohtanut kirjoittaa eräästä asiasta, joten hoidetaanpa se tässä ja nyt. Ministeri Huovinen esitti jokin aika sitten nerokkaan idean, joka nosti hänet meikäläisen arvoasteikolla suoraan Karpelan ja Hyssälän jengiin. Huovinen esitti, että pyöräilykypärän käyttöpakon rikkomisesta tulisi rangaista. Hienoa. Ajattelinkin lähettää Susannalle kirjeen, jossa ehdotan myös kypäräpakkoa jalankulkijoille. Autojen töytäisemät jalankulkijat voisivat sitten suuremmalla todennäköisyydellä selvitä katkenneilla jaloilla tai alaruumiin halvaantumisella. Tai miten olisi aurinkolasien käyttöpakko kirkkaina kesäpäivinä kaikille julkisilla paikoilla liikkuville? Miten paljon turvallisempaa meillä kaikilla olisikaan, jos ei olisi auringon häikäisystä aiheutuvia vaaratilanteita. Ulkonaliikkumiskielto pahimpien ruuhkahuippujen aikaan? Meikäläinenhän suoltaa ministeristason ideoita kuin liukuhihnalta.

Asia on kuitenkin niin, että minä en tule ikinä käyttämään pyöräilykypärää. Jos minusta halutaan tämän takia tehdä rikollinen, voitte olla varmoja, etten tee sitä sakotusta poliiseille helpoksi. Kyllä, kypärä parantaa mahdollisuuksia selvitä onnettomuuden sattuessa. Siitä huolimatta aion tulevaisuudessakin ottaa sen pienen lisäriskin ja pitää kiinni pyöräilymukavuudestani. Pyöräilijöiden päävammat eivät ole yhteiskuntamme suurimpien ongelmien joukossa.

Leimaamaton

Sitä oppii kaikenlaisia hienoja sanoja, joilla voisi myös itseään kuvailla. Olen jollain tasolla misantrooppi ja ehkä libertaari. Saatan olla myös ateisti, johon on sekoitettu hitunen agnostikkoa. Tekipä joku nettitesti minusta androgyyninkin. En osaa päättää, olenko kenties enemmän rationalisti vai empiristi. Konservatiivi en ainakaan haluaisi olla. Tahtoisin olla ekstrovertti.

Oli miten oli, en halua julistaa kuuluvani mihinkään yksittäisiin ryhmiin tai luokkiin. Olen riippumaton. En tunnusta mitään aatteita. Olen pieni ihminen, jolla on tietty maailmankatsomus ja omia mielipiteitä.

Verkostointia

Koska kahteen suuntaan linkitetyt listat ovat kivoja, ajattelin huvikseni takaisinlinkittää kaikki tähän blogiin linkittävät. Eli jos jostain kumman syystä olet sellaisen linkin väsännyt, etkä löydä omaa blogiasi vielä tuosta oikealta, pistä kommentti.

Sillon liikkuu

Suoritin tänä aamuna ehkä nopeimman heräämislähdön ikinä. Kahdesta herättävästä laitteesta huolimatta havahduin vasta, kun äiti soitti ja kysyi, pitikö minut hakea asemalta. Juna oli lähtenyt noin tunti sitten. Pikavilkaisu nettiin toisen kiskolehmän toivossa. Onneksi löytyi vielä sellainen, jolla ehtisin ajoissa perille (yksi isovanhemmistani täytti suuria numeroita, joten olisi ollut kovin noloa myöhästyä juhlankaltaisesta). Tuon toisen junan lähtöön oli vielä aikaa, mutta ongelmana oli bussi. Aikaa pysäkille siirtymiseen oli noin 10 minuuttia, joista puolet kuluisi matkaan. Juosten. Lopulta astuin bussiin lähes haljennein keuhkoin. Paksu talvitakki päällä ja laukku olkapäällä ei ole kiva leikkiä sprintteriä.

Sokkona ulapalla

Joidenkin pariskuntien puoliskoista voi havaita heti, miten samankaltaisia he ovat. Aivan kuin he olisivat syntyneet ainoastaan täydentämään toisiaan kaikin mahdollisin tavoin. Toisaalta on myös sitten niitä hassuja majakka ja perävaunu -pariskuntia, joita ei ikimaailmassa voisi kuvitella yhteen. Miksi on kuitenkin niin vaikea kuvitella mielessään sitä omaa näköispuoliskoaan? Olisi paljon helpompaa, jos edes tietäisi suunnilleen, mitä on etsimässä.

Ajan vanki

Muistan, kun lapsena monesti istuin vanhempieni kanssa mökillä ikkunan ääressä. Oli hämärtyvä kesäilta, aurinko oli jo laskenut. Meri oli tyyntynyt, ja joskus pinnan yläpuolella leijui usvaa. Tunnelmassa oli jotain epätodellista. Söimme juuri savustettua haukea, jonka isä oli pyydystänyt, tai katiskasta saatuja ahvenia. Vanhemmat kertoivat juttuja omasta nuoruudestaan ja minä kuuntelin hartaasti. Nuo olivat oikeasti hienoja hetkiä. Sellaisia, joista en luopuisi mistään hinnasta.

Olen aina ollut hiljainen kuuntelija. Tulen aina olemaan.

Joskus mietin, olisinko onnellisempi, jos eläisin aikana, jolloin luontoa vielä kunnioitettiin. Aikana, jolloin ei vielä ollut kaikkea tätä hengetöntä materiaa. Aikana, jolloin kaikelle ei ollut vielä selitystä. Oli vielä olemassa jotain suurta ja tuntematonta. Ehkä sisälläni on väärään ulkokuoreen syntynyt pieni löytöretkeilijä. Luonnonlapsi. Vai onko menneisyyteen tähyily ja paremman maailman haikailu ainoastaan toivoton pakomatka arjen realiteeteista?

Epäyhteensopiva

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kohtaa erilaisia ihmisiä. Ja sitä enemmän tietenkin tulee vastaan myös sellaisia ihmisiä, joista ei pidä ollenkaan. Yleensä ottaen tulen toimeen melkeinpä ihmisen kuin ihmisen kanssa, ja totaalisen vastenmielisiä yksilöitä on onneksi vain kourallinen. Omistan kuitenkin merkillisen kyvyn tunnistaa nuo meikäläisen negatiiviset vastakappaleet hämmästyttävän nopeasti. Sellaisen ei tarvitse vääntää montaa ilmettä, elettä tai kommenttia, kun tiedän jo, etten erityisemmin välitä olla sen kanssa missään tekemisissä. Harvemmin pystyn kuitenkaan sen tarkemmin erittelemään, minkä takia en jostakusta pidä.

Toivottavasti minusta ei tule kyyninen ja hapan vanhapoika.

Uskokaa pois

Lisää ah niin arkipäiväistä havainnointia. Kun shampoopullo on täynnä, tulee huomaamattaan annosteltua hieman suurempia määriä, kuin pullon ollessa lähes tyhjä. Ihminen on tyhmä.

Tietoviikon uutisen mukaan tiedon määrä tieteessä on räjähtänyt. Kuluneen vuoden aikana väitetään kerätyn enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin. Tavataan sanoa, että tieto on valtaa. Tarkoittaako tämä tiedon lisääntyminen nyt sitten sitä, että valtaakin on entistä enemmän? Kenen käsissä se valta sitten on? Taitaa olla kuitenkin niin, että valta haihtuu sitä mukaa, kun tieto vanhenee.

Olen tullut siihen tulokseen, että inhoan väittelemistä. Väittelyt harvemmin johtavat mihinkään, eikä ketään saada taivuteltua vaihtamaan puolta. Väittelyissä ovat usein vastakkain varsinaisten faktojen ja asiasisällön sijaan väittelijöiden väittelytaidot. Itse olen huono väittelijä. Liian kärsimätön ja liian helposti ärsytettävissä umpityhmillä kommenteilla. Minä olen kuitenkin aina oikeassa.

Optimistista jollailua

Voi miten odotankaan lumien sulamista. Edellinen juoksulenkki tuli tehtyä joskus syksyllä, ja talvella lenkkeily ei vaan sovi meikäläiselle. Häpeän kyllä syvästi tämän talven liikuntasaldoa. Viime kesänä saavutettu pieni kunnonkohotus on varmastikin jo nollaantunut.

Taannoin pariinkin otteeseen suunnitteluasteelle jäänyt laivareissu taitaa tällä kertaa toteutua. Liput on ainakin jo varattu, joten tuskin suunnitelmat tästä enää kovasti muuttuvat. On kyllä ihan tervetullut tuollainen pieni virkistyslomareissu kaveriporukalla.

Kahdella pyörällä

Kevään lähestyminen ja lumen osittainen lyhytaikainen väheneminen sytytteli taas meikäläisen fillarikipinää. Tuohon vanhaan romuun alkaa vähitellen kyllästyä, eikä korjausmotivaatiota juuri ole. Vikoja on yksinkertaisesti liikaa. Ketjut venyneet liian pitkiksi, takarattaat kuluneet osittain melkein sileiksi, takavaihtaja ei toimi kunnolla, vaijerit rispaantuneet, takavanne kärsinyt, muoviosat lohkeilleet sieltä sun täältä. Kestipä toisaalta kiitettävän kauan, eikä ole ainakaan ruostunut.

Ongelmana tuliterän mankelin ostamisen jälkeen tietty on, millä sen saa pidettyä itsellään. Kaupungin jokainen pitkäkynsivittupää odottaa kieli pitkällä tilaisuutta päästä vohkimaan tuollainen kallis menopeli tai edes osanen sitä.

Taistelu

Tylsää tarpoa tällä tavoin terveen olon ja taudin välimaastossa. Olo on juuri sellainen, että parin tunnin kuluttua voisi olla jo korkea kuume ja pöytä täynnä nenäliinoja. Ilmeisesti jokin flunssaepidemia tosiaan on pyyhkäisemässä läpi maan. Minä vaan en taistelutta antaudu! Lisää rohtoja...

Pikalukko

Joku tyttö sanoi että moi. En tuntenut sitä. Menin hämilleni. Ei saa tuolla tavoin yllättää selän takaa viatonta poikaa.

Eläviä kuvia

Fernando Meirelles on nousemassa suosikkiohjaajieni joukkoon. Miehen aikaisempi ohjaus, City of God (Cidade de Deus), oli melkoisen mykistävä kokemus. Tämä uusin, The Constant Gardener, ei ehkä ihan samalle tasolle yltänyt, mutta jätti kuitenkin erittäin positiiviset fiilikset.

Tyyliltään molemmat leffat ovat hyvin samankaltaiset. Paljon todella kaunista kuvausta hienoissa maisemissa, mutta toisaalta kurjuuden keskellä. City of God oli myös sisällöltään aika riipaiseva, jälkimmäinen jäi hieman etäiseksi. Ainut asia, josta Constant Gardenerissa kehtaa valittaa, on se välillä liiankin hidas tempo ja jatkuvat takaumat ja toistot.

Rachel Weisz oli hehkeä ja vakuuttava.

Ajattelemattomat

On harvinaisen ärsyttävää, kun luennon alkamisajan jälkeen ihmisiä saapuu jatkuvalla syötöllä myöhässä. Oven avaamiskolaukset ja sen sulkeutumiskolaukset, ähinät ja puhinat kun asettaudutaan istumaan. Isoissa luentosaleissa tuo ei niinkään käy hermoille, mutta pienissä luokkatiloissa sitäkin enemmän. Joskus se luento on oikeasti sellainen, että huvittaisi kuunnella ilman ylimääräisiä häiriöitä.

Joillain tuntuu tosiaan olevan ihan vakiintunut tapana saapua jonkin verran myöhässä. Onhan se hienoa, että on tällainen vapaamuotoinen luentojärjestelmä, mutta tahallinen myöhästely häiritsee aina muita. Mikä siinä on, ettei se akateeminen vartti riitä?

Juhlapäivä

Tiesitkö, että tänään oli virallinen pihvi- ja poskiottopäivä? Nyt tiedät.

(Pakko todeta näin jälkeenpäin, että suurten odotusten jälkeen tunnen oloni hyvinkin petetyksi.)

Eurovaisut

Mitä ihmeen hölmöilyä tämä taas on? Lordi meni ja voitti euroviisukarsinnat, ja nyt on Suomen tuulipukukansa iltapäivälehtien johdolla täysin shokissa. Voi hellanduudeli sentään, kun se Taavitsainen ei nyt päässytkään riehaannuttamaan eurooppalaisia orgastiseen olotilaan riehakkaalla iskelmällään. Voi hitsin hitsi.

Lordi nyt tietty on musiikkina armotonta kuraa, siitä ei pääse mihinkään. Silti tämä oli parasta mitä saattoi tapahtua. Nyt voidaan kerrankin ottaa tappio huumorilla ja pilke silmäkulmassa. Ei lähdetä umpisokeina vakavin mielin tavoittelemaan menestystä jollain keskinkertaisella tanssilavabiisillä, jollaiset eivät ole ikinä olleet muun Euroopan mieleen, eivätkä tule ikinä olemaankaan. Ei tarvitse Guzeninankaan turhaan vetistellä matelijan kyyneliä.

Ei tuo kilpailu minua oikeasti kiinnosta...

Ostetaan lehmä

Tuollainen puolentoista litran maitopurkki kuluu meikäläiseltä keskimäärin 2-3 päivässä. Uusi tulee käytännössä avattua heti vanhan loputtua, jos sellainen vaan jääkaapista löytyy. Jos ei löydy, niin käydään ostamassa. Tällaisella kulutuksella vuoden aikana tulee lipitettyä maitoa arviolta 146 purkkia eli 219 litraa. Melko paljon.

Maailmalle

Conanin ylimittainen Suomi-jakso oli yllättävänkin hyvä. Meitä ei onnistuttu nolaamaan ainakaan kovin pahasti. Mukana oli ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä. Tietty Forss Fagerströmistä tuli kertaheitolla maailmankuulu, jos tuo tyyppi nyt oikeasti on olemassa. Forss vaikuttaisi paremminkin sukunimeltä. Kokonaisuudessaan silti ihan fiksusti hoidettu tempaus punapäiseltä talkshow-isännältä.

Rasittavia nämä kovat kevätpakkaset. Aurinko kyllä jo piristää, mutta ulos kun erehtyy, jäätyy nenä.

Mur

Nyt on taas kerran vähän sellainen tilanne, että tunnen olevani aivan yksin vastuussa näiden pareittain suoritettavien harkkatöiden tekemisestä. Ihan kuin nämä kurssit olisivat tärkeitä vain ja ainoastaan minulle. No, minullehan ne todellakin ovat tärkeitä, harkkapareistani en tiedä. Tekemistä on liikaa ja aikaa liian vähän. Todennäköisesti nämä kaverit kyllä hoitavat hommansa vastuuntuntoisesti, mutta silti tuolla takaraivossa piileskelee ajatus siitä, että jossain vaiheessa käy ilmi, että minun täytyy itse tehdä hommat loppuun.

Olen yleensä pitänyt itseäni epäsopivana esimiesasemaan jo pelkkien sosiaalisten taitojeni takia. Toisinaan kuitenkin pitäisin mielelläni hallussa jonkinlaista auktoriteettiä, jotta voisin varmistaa, että työt saadaan tasapuolisesti jaettua, ja että kukin myös hoitaa oman osansa. Olen todennut, että joillain ihmisillä ei yksinkertaisesti ole kykyä koordinoida edes pieniä tehtäväkokonaisuuksia.

Miekka ja kilpi

Aina välillä joutuu väittelyyn intistä, sivareista, totaaleista ja maanpuolustuksesta yleensä. Väittelyyn osallistujat voi yleensä jakaa karkeasti kahteen luokkaan: asevelvollisuuden puolustajiin ja sitä vastustaviin. Itse kuulun erityisemmin kiihkoilematta tuohon jälkimmäiseen, vaikka olenkin intin käynyt. Kävin sen ainoastaan siksi, että vielä toistaiseksi sivarin kävijöitä rankaistaan pidemmällä palvelusajalla.

Tietenkään nämä väittelyt eivät ikinä johda mihinkään. Kenenkään päätä ei käännetä. Yleensä kuitenkin selviää esimerkiksi kuka kannattaa asevelvollisuutta henkeen ja vereen isänmaallisin perustein ja kuka taas on katsonut liikaa amerikkalaisia sotaleffoja ja kokee kaikki sotavehkeet erityisen kiehtoviksi. Ensimmäisen ryhmä kaverit olisivat todennäköisesti valmiita tappamaan vihulaisia vaikka heti huomenna, kun taas sotatekniikkafriikit tuskin ovat todellisen sodan käsitettä kunnolla edes ajatelleet. Sitten on vielä niitä, jotka käyvät pidemmän asepalveluksen ihan vaan "johtajakoulutuksen" takia. Heitä en ymmärrä ollenkaan. Onneksi tuhlaavat vain omaa aikaansa.

En yritä väittää, että sotiminen ja vihamielisyydet loppuisivat kuin seinään, jos armeijaintoilu unohdettaisiin. Menneisyyteen tuijottamisen sijasta useampikin voisi kuitenkin uhrata hieman syvällisempiä ajatuksia mahdollisten vaihtoehtojen ja niiden seurausten pohtimiselle.

Naistenpäivä

Hei kaikki naiset! Olette päivänne ansainneet. Ainakin melkein.

Ihmeellistä

Olen usein miettinyt, miksi purkkitonnikalapaloja on saatavana sekä vedessä että öljyssä. Maussa ei juurikaan ole eroa. Luulisi säilyvyydenkin olevan ilmatiiviissä purkissa kummassakin tapauksessa täysin sama. Turhaan joutuvat vain painamaan kahdenlaisia etikettejä. Ja tietty saavat täysin viattomat ihmiset pohtimaan tällaisia juttuja...

Asumisesta

Selailin tuossa huvikseni vähän asuntojen hintoja. On se aika hullua, että uudehkon kerrostalokaksion hinnalla saisi kotikonnuilta pienen omakotitalon. Ei sillä että haluaisin tässä elämäntilanteessa omakotitalon. Tilava lähiökaksio riittäisi vallan mainiosti. Enkä nyt tosissani ole vielä mitään ostamassa, mutta on silti hyvä vähän selvitellä tilannetta. Minulla on oikeastaan todella huono käsitys asuntojen hintatasosta. Sen tiedän, että korkealla ne tällä hetkellä ovat.

Vuokralla asuminen on kuin lapioisi rahaa ikkunasta ulos. Kunhan vaan saa pysyvän työpaikan, niin omaan sijoittaminen on ainoa järkevä vaihtoehto.

Isoveli valvoo

Tajusin vasta nyt lopullisesti, miten rankan kevään olen itselleni suunnitellut. Vähintäänkin seuraavan kuukauden ajan edessä on pelkkää harkkatöiden vääntämistä ja koodaamista. Käy siinä sitten silmänaluset valvomisesta mustana mahdollisissa työhaastatteluissa...

Blogiani on silmäilty lyhyen ajan sisällä Suomen Mielenterveysseuran, Teoston, Tielaitoksen, Puolustusvoimien ja Sisäasiainministeriön poliisiosaston osoitteista käsin. Mitäköhän pahaa olen erehtynyt tekemään, kun tällaiseen tehovalvontaan olen joutunut?

Takaisin tärkeämpien hommien pariin.

Terrori

Rauhallisempi viikonloppu tällä kertaa. Munich, Steven Spielbergin viimeisin ohjaus, on tainnut kerätä hieman ristiriitaisia arvosteluja, ja vaikeahan tuota tosiaan oli kovin yksikäsitteisesti tuomita. Hieman etäinen ja irrallinen voisivat olla parhaat adjektiivit kuvaamaan omia fiiliksiä leffasta. Täysin katsottava elokuva kuitenkin.

Filmi kertoo vuoden 1972 Münchenin olympialaisten verilöylyn jälkeisistä tapahtumista, kun Israelin tiedustelupalvelun agentit saavat tehtäväkseen etsiä ja tappaa kaikki terrori-iskun palestiinalaiset pääsyylliset. Kuvaus on yllättävänkin tasapuolinen, eikä suoraan syyllistä kumpaakaan osapuolta. Täytyy muistaa, että Spielberg on sentään itsekin juutalainen. Tärkein pointti on nimenomaan näyttää, miten toivoton tuo loputon kostokierre on, ja millaisia vaikutuksia sillä on tekojen osallisiin.

Ohjaus oli tosiaan ihan mainiota, ja näyttelijäsuorituksetkin onnistuneita. Varsinkin Eric Bana yllätti positiivisesti. Luonnollisesti pieni sisäinen maailmanpoliitikkonikin heräsi ja valvoin aamuyön tunneille kahlaten foorumeilla läpi keskusteluita Israelin ja Palestiinan ongelmista.

Hienovaraista

Aamulla sängyssä loikoillessani muistui mieleeni eräs ystävänpäivä yläasteajoilta. Jokainen kirjoitti nimensä lappuun, ja lappujen joukosta arvottiin sitten jokaiselle yksi. Lapun henkilölle tuli ostaa pieni ystävänpäivälahja. Minun lappuni osui yhdelle luokan pahistytöistä. Tai oikeastaan se oli ihan fiksu tyttö, jolla oli kuitenkin kovin uhmakas asenne koulunkäyntiä kohtaan. Muistan kun hän sanoi lappua lukiessaan heti, että tietää jo, mitä aikoo ostaa.

Ystävänpäivänä lahjat sitten luovutettiin henkilökohtaisesti. Sain halauksen kera pienen peikkotyttöpehmolelun. Toki ymmärsin heti lahjan symboliikan ja mihin sillä vihjattiin. Ihan hyvä idea, jossa oli mukana vain hitunen ilkikurisuutta. Tuo pehmofiguuri taitaa olla edelleen tallella jossain kaapissa kotikotona.

Vaan enpä ole vieläkään löytänyt itselleni sitä oikeaa peikkotyttöä.

Yhdeksän ruutua

En oikein ymmärrä, mikä noissa Sudokuissa niin ihmisiä viehättää. Onhan noita ollut yksittäisinä tehtävinä siellä sun täällä jo ammoisina aikoina. Aika perustylsiä pähkinöitä. Nyt vaan joku on keksinyt laittaa kokonaisia lehtiä niitä täyteen, ja taitaapa olla jotain elektronisia käsipelejäkin pahiten hurahtaneille. Itse kyllä löydän koska vain parempaa tekemistä.

Tein taas lisää investointeja harrastusvälineisiin, vaikka aika on juuri nyt todellakin kortilla. Hyvät tilaisuudet kannattaa kuitenkin aina käyttää hyväkseen. Sama ostaa kun halvalla saa. Tarpeetonta kamaa voi sitten myydä joskus poiskin. Kokemus on osoittanut, että käytetystä tavarasta voi pienellä tuurilla saada hyvän hinnan, kun vaan löytyy tarpeeksi tyhmä ostaja.

Vastustustuskyky

Voi voi kun on sairaahko olo. Ei vielä sairas, mutta sellainen pahaenteinen tunne tuloillaan olevasta flunssasta. Täysin vetämätön olo.

Tänään taas kadehdin väenpaljoudessa viihtyviä ihmisiä.