Luontoäidin laittomuuksia

Aloitin tänään yhden isomman harkkatyön tekemisen ja huomasin, että siinä onkin aika helvetisti hommaa. Eipä tarvitse miettiä, mihin tästä eteenpäin kuluttaa vapaa-aikaansa. Sitä ei ole. Ei ehdi edes maleksia pokeripöydissä pienten lisätienestien toivossa.

Verkkouutiset uutisoi Espanjan poliisin tekemästä hasistakavarikosta. Tällä kertaa sitä löytyi 27 tonnia jostain satamassa olleesta hinaajasta. Ihan muuten vaan esittämättä sen suurempaa nautintoainekannanottoa on pakko tehdä asiasta pieni hassu vertaus... Olet juuri rullailemassa upouudella leikkuujätteet keräävällä Stigallasi, kun maija karauttaa pihaan. Sieltä sitten konstaapeli Kuulapää tulee käpäläraudat kilisten laukomaan totuuksia:

"Jaaha, sitä ollaan vissiin satoa korjaamassa. Nuo touhut loppu nyt lyhyeen, eiköhän lähdetä tuonne kamarille päin. Toivottavasti et oo menny keräämään noita pihlajanmarjoja, siitä tuliskin sitten jo varma linnareissu."

Yökiitäjä

Tähän alkuun arviolta 38 painokelvotonta rumaa sanaa. Itsekuri kunnollisen vuorokausirytmin pitämiseen on kadonnut tyystin. En edes kehtaa sanoa, miten myöhään tänäänkin koisasin, ennen kuin vaivauduin hilaamaan ruhoni sängystä ylös. Illalla (tai melkeinpä yöllä) taas ei nukuta pätkääkään. Jos erehtyy valvomaan sen pienen, lähes huomaamattoman väsymystilan ohi, tilanne on menetetty. Kadehdin ihmisiä, jotka kykenevät nukahtamaan minuutissa.

On oikeastaan ihan perseestä, että tarvitaan tuollainen päivittäinen noin kahdeksan tunnin latausaika. Missä ovat ihmisten pikalaturit, latauspillerit? Nappaisi vaan pari tabua päivässä ja jaksaisi siten porskuttaa loputtomiin 24/7. Tai jos voisi edes ottaa unta kerralla varastoon pidemmäksi ajaksi. Nukkuisi pari päivää ja valvoisi viikon. Masentavan kaukaisia tieteiskuvitelmia.

Tylsä, tylsempi, minä

Kaljaa, pokeria ja hyvää musiikkia. Progesta koneellisemman materiaalin kautta tummaääniseen naisjazziin. Sellainen on tämä lauantai sinkkunörttimiehen tyyliin. Ei mennä viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, niin kuin työmiehillä on kuulemma tapana. Saunominen tuli hoidettua jo eilen. On vaikea kyllä kuvitella parempaa rentoutumistapaa, ainakaan täällä pohjolassa. Päiväntasaajalla sauna ei ehkä olisi aina niin houkutteleva ajatus.

Joku keksi jo pistää blogiinsa oman deitti-ilmoituksen. Sinänsä hyvä idea, kyllähän blogi kertoo ihmisestä varmasti paljon enemmän kuin äärimmilleen tiivistetty ominaisuuslista jollain deittisivustolla. Tällaisessa anonyymiblogissa vastaavan toteuttaminen onkin sitten jokseenkin mahdotonta.

Mut oonhan mäki siis niinq tosi kiva hei. Jos lähetät kuvan nii vastaan jos et oo niinq ihan susiruma. Ihqdaa.

Raha kortilla

Eipä se perjantai paljon torstaista poikennut. On aina yhtä hienoa palauttaa harkkatyö noin 1o minuuttia ennen kuolemanviivaa. Aikaa jäi siis nytkin ruhtinaallisesti. Älä tee tänään mitään sellaista, jonka voit siirtää huomiselle.

Taisin minäkin sairastua pokerikuumeeseen. Helppo raha houkuttaa aina. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt harjoittelemaan ainoastaan leikkirahalla. Leikkirahalla voittaa kyllä hyvin, mutta aidot pelit ovatkin sitten luonteeltaan vähän erilaisia. Täytyy yrittää kehittää ensin jonkinlainen varma pelirutiini, ennen kuin siirtyy rahapöytiin. Ja kyllähän se isomman tilin tekeminen vaatii kärsivällisyyttä. Harvemmin paremmatkaan pelajat voittavat lyhyessä ajassa isoja potteja.

Asiatonta

Torstai meni ja jätti jälkeensä vain mustat silmänaluset, univelkaa ja mojovan päänsäryn.

Kliinistä analysointia

Jos itsensä - käyttäytymisen, toimintatapojen, ajattelumaailman ja mieltymysten - muuttaminen olisi yksinkertaista, maailmassa olisi huomattavasti vähemmän masentuneita ihmisiä. Sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Ongelmat eivät tule ikinä yksin, vaan niillä on aina kavereita, jotka sitten hengittävät niskaan, kun yrität keskittyä yhden ratkaisemiseen. Ne tuntuvat liittoutuvan keskenään niin, että yksittäinen ratkaisu ei enää purekaan kokonaisuuteen. Ratkaisujen löytäminen ei ole useinkaan mahdotonta, niiden toteuttaminen sen sijaan tuntuu olevan. Näin ainakin omalla kohdallani.

Eikö asioiden abstrakti pyörittely olekin hienoa...

Suon itselleni aina välillä oikeuden pieneen teinisynkistelyyn, enkä tosiaan edes väitä käsitteleväni ihmissuhdeasioitani erityisen kypsästi. Jokaisella on heikko kohtansa, olkoon tämä minun. Ylidramaattisen tekstin vuodattaminen näytölle on kai kaikessa lapsellisuudessaan jollain tapaa tervehdyttävää. Auttaa näkemään asioiden oikeat mittasuhteet. Ja maailmassa on niin paljon mahtavaa melankolista musiikkia, josta tuskin saa kaikkea irti, ellei antaudu silloin tällöin lievän masennuksen valtaamaksi.

Todellisuus selätti haaveilijan

Toivo on yliarvostettua. Yleensä se on vaan epätoivoista häviävän pienissä mahdollisuuksissa roikkumista. Pidemmän päälle siitä ei seuraa mitään hyvää. Parempi vaan niellä tappionsa tarpeeksi ajoissa.

Onhan se tyttö varattu, tiedän kyllä. Eihän niin nätti voi sinkkukaan olla. Se on harvinaisen yksinkertainen globaali itsestäänselvyys. Kaikki parhaat on aina jo varattu. Toisaalta ihan sama miettiä tuollaisia, kun on äärimmäisen epätodennäköistä, että kyseinenkään tyttö jaksaisi meikäläisestä kiinnostua. Haikailen mahdottomia, vaikka minun pitäisi oikeastaan istua hiljaa pimeässä nurkassani ja olla tyytyväinen jokaisesta pienestä armopalasta.

Kylmyys kangistaa

Eilen junasta ulos katsellessani maisemat näyttivät välillä valkoisilta. Yrittipä se tänäänkin jotain lumen näköistä tiputella. Tuntuu niin pirun kylmältä, vaikka mittari on käväissyt vasta muutaman asteen pakkasen puolella. En löydä tarpeeksi vahvoja sanoja kuvaillakseni, miten paljon inhoan kylmää. Tulipa kuitenkin ulkoiltua sen verran, että silmäluomet lopsahtelevat itsestään kiinni.

Kävin kaupassa. Kuljettuani hetken satunnaisesti hyllyjä penkoen, päätin kysyä tädiltä neuvoa. Kysyin, missä päin kauppaa niitä elämiä oikein myytiin. Täti katsoi huvittuneena, luuli minun pilailleen. Odotin hetken hämmentyneenä vastausta, ja viimein täti sai naurultaan kerrottua, ettei heillä ollut lainkaan elämiä myynnissä. Astelin pettyneenä kaupasta ulos. Paska kauppa.

Takaisin kaupunkiin

Krapulapäivä. Liikunta lähinnä laahustamista vessan, jääkaapin, sohvan ja nojatuolin välillä. Mistä lie johtuu, että tarpeeksi väsyneenä ja nollat taulussa melkein mikä tahansa telkkarin sunnuntaihömppä vaikuttaa katsottavalta.

Junamatka meni puoliksi nukkuessa, koska unohdin kannettavan musiikin kämpille perjantaina. Musiikiton junailu on harvinaisen perseestä. Ajankulukseni katselin sitten kanssamatkustajia. Iltajunissa ei tarvitse tuijottaa suoraan, voi vakoilla ikkunan kautta. Tällä kertaa vaunussa oli kovin tavallista porukkaa, yleensä mukana on aina omituisia hippejä. Toisaalta nyt istuin viimeisessä vaunussa, joten käytävälläkään ei juuri kukaan kulkenut ohi.

Bussi karkasi pysäkiltä juuri, kun astuin aseman ovista ulos. Tyypillistä.

Perussetti

Pääsin (jouduin) sitten isännöimään pieniä etkoja. Kerran näinkin päin, yleensä olen aina vieraana muiden matalissa majoissa. Muuten oli ihan kiva ilta, mutta erehdyin jälleen kerran luulemaan, että hauskuus löytyy pullosta. Yritin tietenkin tyhjentää mahdollisimman monta pulloa maksimoidakseni hauskuuden. Loppuillasta totesin, ettei se ehkä ollutkaan maailman fiksuin idea. Näin pieneen mieheen ei mahdu rajattomasti hauskuusjuomaa.

Yhden nätin tytönkin näin.

Kuva vai illuusio?

Pienimuotoinen pakkovierailu täytyy taas tehdä kotikonnuille. Kasvattajaihmiseni turhautuvat muuten ja alkavat häiriköidä turhan usein. Miksi lapsen on helpompi irtautua vanhemmistaan, kuin vanhempien lapsestaan? Mielummin olisin oikeastaan ollut Tampereella tämänkin viikonlopun. No, taidan edes nähdä yhden kaverin, jota harvemmin näkee.

Pohdin ohimennen noita galleriateinikuvia. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pienenä sivuhuomautuksena voisin lisätä määritelmään, että kuva voi myös valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Ainakin melkein. Jokainen vähänkin enemmän kameroiden kanssa leikkinyt tietää, että kuvakulmalla ja valaistuksella on uskomattoman suuri vaikutus kuvauksen kohteeseen. Esimerkiksi samasta ihmisestä on hyvinkin mahdollista ottaa useita eri kuvia, joita sivullinen ei pystyisi yhdistämään tähän yhteen ainoaan henkilöön. Kuva ei kerro totuutta. Kuva kertoo vain sen, mitä kuvaaja haluaa kertoa.

Tiputauti

Lintuinfluenssa se vaan lähestyy pientä kotimaatamme. Tapauksia (tai ainakin epäilyjä) on raportoitu taas Venäjällä, Kroatiassa ja Britanniassa. Britannian tapaus tosin oli vain Etelä-Amerikasta tuotu papukaija, joka kuoli karanteenissa. Monikaan ei varmaan tajua, miten iso juttu tästä voi tulla, jos tauti jatkaa leviämistä ja muuntautuu aikanaan ihmisiin tarttuvaksi.

Rokotteita toki on jo alettu kerätä pahimman varalle, mutta aina on olemassa se mahdollisuus, etteivät ne lopulta tehoakaan tarpeeksi hyvin. Voi kai virus pidemmällä aikavälillä jopa kehittää immuniteetin rokotteelle. Minä se vaan arvailen, enkä tiedä tautibiologiasta hölkäsen pöläystä, mutta uhkakuvia on aina kiva maalailla. Historia näyttää, että tasaisin väliajoin planeettamme väestöä on karsinut jokin isompi pandemia...

Asiaakin vaiheeksi

Hui! Huomasin sitten, että kokonainen vuosi bloggausta tulee pian täyteen, jos ei sitä parin kuukauden kesätaukoa huomioida. Ensimmäinen kirjoitukseni taisi koskea jenkkilän presidentinvaalia. Telkkarissa pyöriikin nyt sopivasti jo Halosen vaalimainoksia. Pakko tunnustaa, etten edes tiedä, koska ne vaalit pidetään, mutta eipä sillä niin väliä. Ei pressalla ole meillä Suomessa niin suurta roolia. Puolustusvoimien ylipäällikön tehtäviä ajatellen meillä on ollut onneksi jo pidemmän aikaa melko rauhallista, toisin kuin vaikkapa Irakissa...

Ajankohtainen Kakkonen väänsi hupaisan jutun IRC-Gallerian teinikuvista. Tavanomainen kukkahattumatami selitti jotain pedofiileista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Yritettiinpä taannoin itseään myyneen ja nettikuvissa revitelleen teinihoron kohtaloakin vierittää salavihkaa gallerian syyksi. Mistä lähtien ihmisen absoluuttinen tyhmyys on ollut jonkun täysin ulkopuolisen tahon vastuulla?

Okei, ei ole hyvä juttu, että 12-vuotiaat kersat pistävät herutuskuviaan maailmalle, mutta siinä vaiheessa, kun galleriasivuilta löytyneestä itsetyydytyssivuston linkistä ruvettiin puhumaan paheksuvaan sävyyn, hajosi koko ohjelma omaan typeryyteensä. Siis helvetti, runkkauksesta ei ole kasvanut karvoja käsiin enää pitkään aikaan. En pysty oikein ymmärtämään, mitä voitaisiin saavuttaa piilottamalla tuollainen materiaali varhaisteineiltä. Älkää nyt vaan menkö kääntämään sitä junaa kohti jenkkien alastomuusfobioita.

Ikävistä ikävin

Aamulla aikaisin herääminen on oikeastaan ihan mukavaa, kunhan selviää kunnialla siitä välittömästä "ei helvetti antakaa mun nyt nukkua vielä pari tuntia" -olotilasta. Voiton puolella ollaan jo, kun on jollain keinolla kangettu se pää ylös tyynystä. Sitten viileää vettä nassuun ja kupillinen vihreää teetä.

Joka viikko on yhtenä tiettynä päivänä tiettyyn aikaan sellainen juttu, joka hiukan piristää. Taitaakin olla tällä hetkellä ainoa asia, jota ehkä jopa odottaa aina edellisenä iltana. Aika säälittävää. Niin säälittävää, etten edes viitsi siitä sen tarkemmin tänne kirjoittaa. Vaan eipä siinä mitään uutta. Olen jo ajat sitten tottunut omaan säälittävyyteeni. Sääli sinänsä.

Masturbaatio-otsikko

Lomaksikin väitetty viikko on takana ja pitäisi jaksaa motivoitua viikon kouluhommiin. Yllättäen huvittaisi kuitenkin tehdä kaikkea muuta. Kaiken lisäksi vielä panettaakin niin helvetisti. Täytyy muuten sanoa, että aamuinen krapulapanetus lienee jotain kosmista ivaa. Näin tietty vaan siinä tapaksessa, että edellisenä iltana on käynyt (tavalliseen tapaan) huono flaksi baarissa. Onneksi oma käsi ei vetoa koskaan päänsärkyyn.

Puolivuotissynttäritkin lähestyvät. Aika menee ihan liian nopeasti.

Lievää ärtymystä

The Amityville Horror oli juuri niin surkea leffa kuin odotinkin sen olevan. Leffa perustuu löyhästi tositapahtumiin. Varsinaisten tositapahtumien kerronnallinen anti on kuitenkin niin olematon, että päälle on lyöty hätäisesti kyhätyn oloinen fiktiopläjäys. Perinteisiä kauhutrillerin tehokeinoja on roiskittu miten sattuu, eikä heppoinen juoni kykene nostattamaan oikeasti piinaavaa tunnelmaa. Filmistä löytyy niin The Exorcististä kuin The Ringistä kopioituja elementtejä. Ylilyöty ja töksähtelevä näyttely sinetöikin sitten leffan tuomion lopullisesti. Kuraa.

Minua puoliksi ärsyttää ja puoliksi ihmetyttää erään blogin ihmissuhdetilitys. Jaksetaan itkeä, vaikka kaikki haluttava on täysin saatavilla. Toisaalta näyttää siltä, että yksi jos toinenkin osapuoli on vaan omituisen oikukas ja ailahtelevainen. Joskus on ihan hyvä katsoa peiliin. No, intternetissähän kaikki on tunnetusti totta, joten taidanpa jättää noiden tekstien syvällisemmän pohdinnan sikseen.

Pelimies

Joskus aikaisemminkin jo kerroin, miten herkästi innostun valtavasti uusista jutuista. Nyt iski taas sellainen hetki. Pahin alkuhuuma kestää kuitenkin vain muutaman päivän, joten todennäköisesti ehdin tipahtaa takaisin maanpinnalle, ennen kuin teen hätiköityjä investointeja. Miten ihmeessä kaikista mukavista harrastuksista saadaankin sellaisia rahareikiä? Välineurheilulta ei voi mitenkään välttyä.

Tämä on sitten viimeinen unimaininta vähään aikaan. Pakko kuitenkin sanoa, että näin ehkä elävimmän ja todentuntuisimman aikuisviihdeuneni ikinä. Jossain elokuvateatterin portailla tyttökaksikon toinen osapuoli hymyili ja moikkasi. Tytössä oli jotain tuttuja piirteitä, mutten kuitenkaan pystynyt keksimään, kuka se voisi olla. Vastasin hymyllä, eikä tyttö tuhlannut aikaa. Sanoi minua unelmiensa pojaksi. Melko ripeästi siirryttiinkin sitten sänkyhommiin. Ja unessa kun oltiin, niin meikäläinenkin oli aikamoinen rakkauskone. Kun lopulta heräsin, oli oikein mukava fiilis. Kun olisikin joskus noin hyvä olo ihan aidoistakin asioista.

Mielen syksy

Ulkona on suorastaan murskaavan masentava keli. Taivas on sadepilvistä harmaa, vettä vihmoo niskaan ja jäinen tuuli tunkeutuu vaatteiden läpi. Maa on täynnä keltaisia vaahteranlehtiä. Kaunista, mutta kuitenkin niin lohdutonta. Näkymä ulkona on kuin kuvitus omasta olotilastani.

Eilen missatut ryyppäjäisetkin harmittavat, mutta minkäs teet. Olosuhteiden pakosta piti jättäytyä joukosta pois. Tuleehan noita uusia tietty. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on parempi vaan käpertyä nojatuoliin ja katsoa pimeässä leffoja koko ilta. Annan fiktion viedä mukanaan. Ehkä onnistun unohtamaan hetkeksi sen, ettei viereeni tunnu vahingossakaan eksyvän ketään sopivaa.

Ai niin. Kannattaa katsoa tämäniltainen Conan. Siinä on taas hyvää Suomi-juttua.

Valoa uutispimentoon

Uusin tutkimus kertoo vaihteeksi, että kännykän käyttö vaikuttaa aivoaaltoihin. Australialaistutkimuksen mukaan aivoaaltotoiminnan poikkeavuuksista ei kuitenkaan voi vetää suoria johtopäätöksiä terveydellisistä haittavaikutuksista. Niin, kyllähän nämä tutkimukset tiedetään. Mikä tänään on terveellistä ja suositeltavaa, voi huomenna ollakin hengenvaarallista. Turha stressata itseään pohtimalla moisia.

Toinen juttu kertoo Ykä W. Puskan suosion laskeneen jo alle 40 prosentin. Tällaisia tuloksia on saatu jo paristakin eri tutkimuksesta. Harmi vaan, että on kovin myöhäistä pyllistää, kun torttu on jo sotkenut housut. Oliko muka niin vaikeaa nähdä vaikkapa sen ensimmäisen kauden jälkeen, ettei äijästä ole kuin pelkkää harmia?

Pelasta minut

Joopa joo. Unirytmi on päälaellaan eikä mistään tule yhtään mitään. Väsyttää ja hajottaa. Ei oo helppoo.

Mitättömiä mietteitä

On mukavan hiljaista. Ainakin niin kauan, kunnes kuuloaisti ehtii mukautua tilanteeseen, ja taustalta alkaa taas erottua ääniä, joista äsken et ollut ollenkaan tietoinen. Jääkaappipakastin vaikertaa omaa matalaa sirinäänsä, tietokoneen tuulettimet humisevat ja pihaltakin kantautuu jotain etäistä melusaastetta. Välillä olisi mukavaa kokea täydellinen hiljaisuus. Hiljaisuudessa voi mietiskellä. Korvatulpat eivät tuo ratkaisua, sillä niiden kanssa esimerkiksi oma hengitys kuuluu liian selkeästi. Mahtaako hiekka-aavikollakaan olla tuulettomana päivänä tarpeeksi hiljaista?

En pidä kilpailemisesta, sillä vihaan häviämistä. Ehkä pitäisin siitä, jos voittaisin tarpeeksi usein. Liian moni kilpailu voidaan voittaa täysin väärin keinoin. Kun oikealta kantilta katsotaan, koko elämä on pelkkää kilpailua. Jokainen kilpailee jatkuvasti saadakseen paremman osan, koulutuksen, työn, elintason, sosiaalisen aseman... isomman palan kakkua. Näistäkin kilpailuista on harmittavan usein reilu peli kaukana. Ehkä juuri vapaan kilpailun ylettömässä ihannoinnissa piilee yksi syy siihen, miksi maailma on niin mätä.

Kilpailuihin liittyvä arvottaminen lienee toisinaan pielessä. Jostain kilpailusta palkitaan paremmin kuin toisesta, ja aina vain parhaat palkitaan. Vaivaa näkökulmien puute. Miksi ydinfyysikko on arvokkaampi kuin roskakuski? Jos fyysikko ei hiukkaslaboratoriossaan onnistu kuukauden aikana keksimään mitään uutta ja mullistavaa, niin entäs sitten? Vaan jos roskakuski jättää yhtä pitkäksi aikaa hommansa hoitamatta, vaikuttaa se monen ihmisen elämään sangen ikävällä tavalla. Ja vaikka fyysikko tekisikin löydön, joka aikanaan poikii kaupallisen yleishyödyllisen sovelluksen, on hän tehnyt periaatteessa vain saman asian kuin roskakuski työssään, eli tuonut mukavuutta perustallaajien arkeen (tehden tietty siinä sivussa rikkaaksi itsensä ja vaihtelevan määrän muita ihmisiä).

Toimiva yhteiskunta, jossa kaikilla olisi hyvä olla, on silkkaa utopiaa. Kun asiat ovat alun alkaen lähteneet väärille raiteille, on tilanteen korjaaminen lähes mahdotonta. Ihmisessä on liikaa pinttyneitä vikoja. Todennäköisesti olen kuitenkin väärässä, sillä minäkin olen vain ihminen.

Onneksi on mielikuvitus

Oletetaan, että sinulla on 6 todella hyvän tv-sarjan jaksoa odottamassa katsomista. Jokainen jakso kestää noin 45 minuuttia. Päätät kymmeneltä illalla katsoa ensimmäisen niistä. Millä todennäköisyydellä ratkeat katsomaan ne kaikki putkella sen sijaan että menisit nukkumaan ja heräisit aamulla virkeänä lukemaan tenttiin? Hyvin suurella todennäköisyydellä.

Aamulla heräsin taas vallan omituisesta unesta. Pelasin jonkun tuntemattoman henkilön kanssa rantalentistä. Vastapuolella olivat tietenkin Nyströmin kaksoset. Mielenkiintoa peliin toi jomman kumman Nyströmin tytön idea pelata täysin ilman vaatteita. Tähän ei ollut kellään mitään vastaansanomista, joten ne vähätkin rantakuteet heitettiin syrjään.

Sunnuntai

Oli ihan kiva ilta, vaikkei tuttuja ollutkaan juuri liikenteessä. Krapulakin loisti poissaolollaan, vaikka vierailin melkoisen tiuhaan tahtiin baaritiskillä. Lompakko on kovin tyhjä, joten ilmeisesti eivät taaskaan antaneet sitä ilolientä ihan ilmaiseksi.

Jokin pikkulihas tuossa silmäkulmassa nykii vaikka tekisin mitä. Yritän väännellä, venytellä, nipistellä ja murjoa sitä kohtaa, mutta elohiiri vaan jatkaa vipellystään. Äärimmäisen häiritsevää. Otan kohta käyttöön järeät menetelmät ja kokeilen, talttuisiko se vaikka kuuman silitysraudan avulla.

Uuteen nousuun

Mahtais olla mukavaa työskennellä olutteollisuudessa.

- Mitä sä teet työkses?
- Panen.

Pakko lähteä tänään viihteelle, en halua tylsäillä taas neljän seinän sisällä. Eiköhän sieltä baaribiletyksen seasta löydä vähän suuremmalla todennäköisyydellä kivan fiiliksen. Tietty on olemassa sekin mahdollisuus, että takaisin tullessa on entistä enemmän mieli maassa. No, meni miten meni. Pistänpä viinat kylmään ja tunnelmaa nostattavaa musiikkia koneeseen.

Itsesuggestoin itseni pitämään hauskaa. Mikään ei voi mennä pieleen, mutta ainahan voi hävitä.

Silkkaa fiktiota

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy oli jossain määrin pettymys. Olen aikanaan Douglas Adamsin kirjan lukenut, ja se oli paljon viihdyttävämpi kuin tämä elokuvakäännös. Ehkä Adamsin huumori on vaan hiukan erikoista. Juuri sellaista, jota ei pitäisi nähdä edessään kuvitettuna. Leffassa henkilöhahmot lähinnä toistivat itseään, mikä ärsytti ainakin meikäläistä kovasti. Tympeä raina.

Jälleen kerran näin merkillisen unisarjan. Yhdessä oli meneillään jokin outo vaanimisjahti, jossa liikuimme nykyisen kämppäni lähimaastossa jatkuvasti tähyillen jotain. Ei käynyt ilmi, mitä vaaniskeltiin, mutta ainoatakaan ihmistä ei ryhmämme lisäksi tullut vastaan. Itselläni oli kuitenkin kädessä kivääri. Eräs ryhmän jäsenistä oli vanha tyttöystäväkandidaattini, muiden henkilöllisyys ei yllättäen sitten jäänytkään muistiin.

Miestä väkevämpää

Pieni levähdystauko kouluhommista. Hyvin pieni. Ehtii edes kerran syömään vähän paremmin. No joo, kyllähän minä oikeasti ehdin joka päivä syömään hyvin, en vaan laiskuuttani viitsi kokata mitään. Enkä jaksa kyllä siivotakaan. Joku näpsäkkä tyttö voisikin tulla imuroimaan tämän kämpän. Palkaksi saa lasillisen vapaavalintaista juotavaa, esimerkiksi vettä.

Montakohan kertaa olen jo meinannut siemaista hörpyn tuosta työpöydälleni eksyneestä partavesipullosta. Se on jokin automaattinen tiedostamaton toiminto. Näkökentässä jotain kirkasta nestettä ja kurkkuakin vähän kuivaa, otetaanpas tuosta...

Osansa kullakin

Eipä siihen mennyt kauan, että sain taas oloni kurjaksi. Harvinaisen lämmin, aurinkoinen syyspäivä ja kaksi turhan onnellisen näköistä ihmistä. Liian onnellisten ihmisten näkeminen on tietty muutenkin myrkkyä meikäläiselle, mutta kauniimpi osapuoli näistä kahdesta sattui taas olemaan se tyttö, jonka seurassa minäkin voisin olla kovin onnellinen. Eipä ainakaan jää sijaa turhille toiveille.

Ihminen on vaan aika paskasti suunniteltu otus. Pääkoppa halajaa aina vaan parasta, ei puhettakaan että tyydytyksen löytäisi siitä sarjasta, jossa itsekin painii. Kun on kerran nähnyt parempaa, ei osaa tyytyä vähempään. Samalla kuitenkin tietää hyvin, ettei itsellä välttämättä olisi juuri varaa hapuilla kovin korkealle. Ja tästäkös ei seuraa mitään muuta kuin kurjaa oloa säännöllisesti. Minkäs teet. Elämä on.

Kolme ja puoli eläköönhuutoa uudelle tekijänoikeuslaillemme!

Väsymys maximus

Tänään oli Helsingissä se tekijänoikeuslakimielenosoitus. En vaan kiireiltäni joutanut katsomaan ainoatakaan uutislähetystä, joten minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, paljonko sinne oli väkeä eksynyt. Kunnollisia kuviakaan ei toistaiseksi ole tullut vastaan. Tuskinpa siellä kuitenkaan hirveästi. Todellisten vaikutusten toivossa täytyisi todennäköisesti haalia noin miljoona tyyppiä viikoksi piirittämään eduskuntataloa. Siinäkin tapauksessa missiministerimme vaan saisi slaagin ja ryhtyisi jälleen raivoamaan masinoinnista...

Audiovisuaalista

Jopas Rinneradion saksofoni kuulostaa hyvältä näin pitkästä aikaa. Puolikoneellinen sekoitusmusiikki toimii kyllä, kun vaan valitaan oikeat tekijät. On muuten jännä juttu, miten tietynlainen musiikki alkaa kuulostaa entistä paremmalta, kun kello kiitää keinovalon hallitsemille tunneille. Väsymyksellä on tietty selkeä rooli tässä asiassa, mutta väittäisin, että valon laadullakin on oma vaikutuksensa aivokemiaan ja sitä myötä myös musiikista saataviin tuntemuksiin. Hämäryys luo tunnelmaa.

Taisin onnistua elvyttämään vanhan harrastukseni. Oikeastaan olen siitä nyt paljon innostuneempi kuin silloin aikanaan. Asiaa auttanee se, että matkan varrelta on nyt kertynyt edes hitusen tietämystä aiheesta. No, kelläpä ei olisi aluksi vähän pallo hukassa. Harmi vaan ettei aikaa tunnu tällä hetkellä oikein riittävän tuollaiseen vapaa-ajan leikittelyyn.

Viimeinen näytös

Kokonaisuudessaan aika epäonnistunut päivä. Tenttiluvut jäivät minimiin, enkä muutenkaan kyennyt heräämään puolihorroksen kaltaisesta tilastani. Viikonlopusta jäi käteen lähinnä sellainen huomio, että gini on yllättävän hyvää, kun sitä vaan lantraa sopivasti ja oikeilla aineilla. Ensi viikon vedänkin sitten heti maanantaiaamusta lähtien rautaisella sotilaskurilla. Ei mitään ylimääräisiä huvituksia.

Kelailin mielessäni tätä juttua tytön kanssa. Pakko kai se on myöntää, että vaikka yhteinen hengailu onkin ihan mukavaa, ei minulla ole todellista läheisyydenkaipuuta, eikä tyttö pyöri mielessä jatkuvasti. Kai tästä voi jo päätellä tarpeeksi. Kipinä on liian heikko. Taidan siis minimoida tappiot ja lopettaa sivistyneesti tähän. Ei väkinäisestä jatkamisesta seuraisi mitään hyvää.

Olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, että olen mielummin vaikka yksin, kuin tyydyn mihinkään kompromissiin. Näin ajattelen edelleen. Tällainen periaate taitaa sotia jonkin verran markkina-arvoteorian oppeja vastaan, mutta siinähän sitten sotii. Siinäkin teoriassa on aukkonsa. En kiellä etteikö siinä olisi myös paljon järkeä, mutta kukapa moisia oikeassa elämässä orjallisesti noudattaa.

Tuhlasit juuri aikaa

Pidemmän kaavan uniseikkailut vaan jatkuvat. Hyvää ruokaakin tein ja söin. Eipä siinä sitten muuta. Ei nyt oikein kiinnosta.